Jälleen uusi juoksublogi

Enää ei lenkkipoluilla ole näin värikästä, mutta
mukavaa on alkusyksyä muistella.
Vähän jännittää. Olen juossut puolisen vuotta, lähinnä yksin ja vaivihkaa. Ajatus blogista on muhinut mielessä jo pitkän aikaa, mutta vasta nyt tartun asiaan: aika on siis kypsä. Kahden vuoden ikäinen kirjablogi saa nyt sisarekseen juoksublogin, ja vaikka bloggaaminen tuttua onkin, silti vähän jännittää.

Miksi jännittää? Ehkä ainakin siksi, että juokseminen on tähän saakka ollut aika lailla ikioma juttuni, josta monikaan ei ole tiennyt. Nyt harrastukseni muuttuu askeleen verran julkisemmaksi - ehkä, jos blogini lukijoita saa. Samalla tulen lausumaan ääneen tavoitteita, jotka ovat tähän saakka majailleet lähinnä omassa päässäni. Mitä tästä tulee, saa nähdä. Toivottavasti lenkkarit vievät edelleen kohti uusia maisemia ja elämyksiä.

Tervetuloa mukaan lenkeilleni!

Kommentit

  1. Mun kirjablogilla on ikää neljä vuotta, mutta silti jännitti aloittaa juoksublogi. Kuinka usein pitäisi kirjoittaa, mitä pitäisi kirjoittaa, mistä kuvia kun läheskään aina lenkillä ei ole kameraa mukana enkä kehtaa kuvata salilla kun siellä on aina paljon muita, osaanko kirjoittaa liikunnoistani mielenkiintoisella tavalla... No, juoksukunto tulee lenkki kerrallaan niin kaipa juoksublogikunto tulee postaus kerrallaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, miten erilaista tämä on verrattuna kirjablogiin, ainakin näin alussa. Mutta jospa se juoksublogikuntokin tosiaan lähtisi kasvuun, vähitellen. :)

      Poista

Lähetä kommentti