Lenkkareiden viemää

No niin, lumi tuli ja lähes suli. Huomenna ei varmaan ole enää lumesta enää tietoakaan, mutta ehdittiin valkeudesta sentään hetki nauttia.

Sää ei ollut kovin virkistävä, kun painelin lenkille, mutta minkäs teet. Olin päättänyt etukäteen juosta 15 kilometriä, menipä siihen kuinka kauan aikaa tahansa. Joku kommentoi jossain (epämääräisyyden juhlaa ilmaisussani), että jos jaksaa juosta 15 kilometriä, jaksaa juosta myös puolimaratonin. Kaipasin hieman uskonvahvistusta, sillä on ollut vähän sellainen olo, että syyskuisen kisan kymmenen kilometrin juoksun jälkeen ei ole kauhean paljon tapahtunut eikä ainakaan vauhti ole kasvanut, vaikka olen juossut aika säntillisesti 3-4 kertaa viikossa. Niinpä järjestin itselleni pienen juoksutestin tähtäimessäni juosta 15 kilometriä. Etukäteen ajattelin, että jos taivallan matkan tunnissa ja kolmessa vartissa, olen tyytyväinen.

Aivan kaikki lumi ja jää eivät olleet reitiltäni sulaneet, vaan paikoin jalat lipsuivat ikävästi. Jouduin myös tekemään väistöl…

Tulihan sitä lunta viimein, ja kunnolla tulikin. Hieman pelonsekaisin tuntein olen lunta odotellut, sillä olen miettinyt, kuinka lenkkeilyni käy, kun on valkea peite maassa. Tänään tulikin aika lähteä testaamaan lenkkareiden pitävyyttä, kun olin ensin aamupäivällä tehnyt puoli tuntia lumitöitä ja käynyt taaperon kanssa pulkkalenkillä.
Juoksin normaaleilla lenkkareillani, ja vähän mietitytti, kuinka pitoa löytyy. Pakkasta oli aste, pari, eivätkä tiet olleet aivan liukkaimmillaan. Silti tuntui oudolta juosta, kun tähänastiset lenkkini olen kaikki tehnyt sulan maan aikana. Joissain kohdin jalat lipsuivat hieman, mutta liukastumista ei tarvinnut pelätä. 
Vaikka pakkasta oli vähän, oli ulkona kylmä ikävän viiman takia. En varmaan ole koskaan ennen juoksemaan lähtöä palellut niin paljon kuin tänään! Ehdin jo miettiä, tulinko pukeneeksi liian vähän vaatetta ylleni, mutta onneksi pian alkoi lämmetä. Ja onneksi jätin juoksutrikoiden päälle toiset housut, ilman niitä olisi varmasti ollut liian ky…

Kun ulkona sataa räntää ja vettä vuorotellen, tuulee ja elohopea on nollassa, valmistaudun lenkille ja hämmästytän - jälleen kerran - itseni. Ei käy mielessäkään jättää lenkkiä väliin, vaikka sää ei suosi. Huomio tekee minut iloiseksi ja luo uskoa siihen, että ehkä sittenkin saan harrastukseni pysymään hengissä, vaikka talvi tunkee päälle.
Iloiseksi tekee sekin, että juoksu tuntuu kevyeltä. Ensimmäisen vartin juoksen hyvin maltillisesti: vauhti 7:43/km ja syke pysyy koko ajan 120-130:n tietämissä. Sitten otan kolme kolmen minuutin vetoa, kunkin jälkeen pari minuuttia palauttelua ja lopuksi kymmenisen minuuttia hölkkää. Nopein kolmeminuuttinen menee vauhtia 5:19/km, ja koko lenkin vauhdiksi muodostuu 6:59/km. Keskisyke 152, maksimisyke 183, kokonaismatka kuusi kilometriä.
Eikä haittaa sade, kylmyys tai tuuli. On vain hyvä fiilis.
Hyvä fiilis vain jatkuu, kun myöhemmin huomaan, miten lenkkeily toi energiaa päivään. Jaksan paremmin, olen paremmalla tuulella ja ja yleisesti ottaen olo on…

Kyllä oli nihkeää juokseminen tänään. Olin päättänyt juosta hieman pidemmän lenkin, kun sattui sellaiseen olemaan aikaa, ja etukäteen mietin, miten mukavaa on hölkätä kaikessa rauhassa.
No ei ollut mukavaa, ainakaan alkuun. Ensimmäiset pari kilometriä jalkoja painoi ihan kunnolla. Puoli tuntia juostuani mietin, että järkeähän tässä ei ole, en jaksa, haluan lopettaa. Olin kuitenkin onneksi matkalla järven ympäri, joten lopettaminen ei ollut edes vaihtoehto: olisin joutunut kävelemään monta kilometriä päästäkseni takaisin lähtöpisteeseen, eikä ajatus juuri houkutellut.
Siinä ärsyyntyneenä ehdin mietiskellä syitä siihen, miksi juokseminen on pitkästä aikaa niin hankalaa. Eikä syitä tarvinnut kauan haeskella, vaan aika nopeasti mieleeni tuli: Edellisillan herkkuöverit tuskin edesauttoivat lenkin keveyttä.Huonosti nukuttu yö (syynä varmaan herkkuöverit) ei ehkä helpottanut hommaa yhtään.Yleisnuutunut olo (taustalla kaksi edellistä syytä ja marraskuu - tarvitseeko sanoa enempää?).Kovin vähä…

Enpä muista, onko marraskuu aiemmin ottanut yhtä koville kuin tänä vuonna. Väsyttää, tekee mieli makeaa, sohva houkuttelee puolensa ja lähteminen ulos tuntuu vaikealta. Valoa ei juuri ole, ja aamun tv-uutisissa todettiin, että harmaa ja sateinen sää jatkuu.

Kaipaan auringonpaistetta enkä pahastuisi, jos hieman lämpöäkin olisi tarjolla.

Mutta marraskuu on, mitä on. On kai vain yritettävä tarpoa eteenpäin niissä olosuhteissa, jotka ovat tarjolla. Virittelen valoja ympärilleni, yritän mennä nukkumaan ajoissa ja komennan itseni liikkeelle, vaikka kodin lämpö houkuttelee tihkusateiseen ulkoilmaan verrattuna huomattavasti enemmän.

Ehkä keinoistani on jopa apua. Eilen kävin ennen työpäivän alkua lenkillä, vaikka oli harmaata ja sateista. Ensin ajattelin odottaa, että valo vähän lisääntyisi, mutta olisin odotellut turhaan: päivä ei juuri valoisammaksi missään vaiheessa muuttunut.

Lenkillä huomasin jotain tärkeää: marraskuun ankeudestakin voi löytää kauneutta. Peilityyni järvi, talveen valmis…

Työmatka vei Strasbourgiin, ja edustusmekon lisäksi pakkasin matkalaukkuun lenkkikamppeet, jos vaikka sattuisin ehtimään (lue: saamaan itseni ajettua) lenkille. Melko kiivastahtisista päivistä huolimatta tai juuri niiden vuoksi kävin sekä perjantaina että tänään lauantaina hölkkäämässä vähän kauniin ranskalaiskaupungin kaduilla, teillä ja puistossa. Matkaväsymykseen, (liialliseen) istumiseen ja runsaaseen ruokailuun liikunta onkin oivaa vastalääkettä!

Ehkä matkaväsymys ja hektiset päivät kuitenkin painoivat jonkin verran jaloissa. Perjantaiaamuna juoksin 50 minuuttia, matkaa taittui hieman yli seitsemän kilometriä. Keskisyke oli 150, jalat painoivat eikä keveydestä ollut kuin aavistus matkassa mukana. Joka tapauksessa nautin vaihtuvista maisemista, kauniista joenvarresta ja upeista, vanhoista rakennuksista, joita matkani varrelle osui. Erityisen vaikuttavaa oli juosta Strasbourgin katedraalin ohitse: 1400-luvulla valmistunut rakennus on valtava ja vaikuttava.

Tämän aamun lenkin jätin…

Oi, mikä aamu! Ihanan raikas ilma, lämmintä seitsemän astetta, auringonpaistetta. Hieno ulkoilu- ja lenkkeilysää!

Vähän kuin huomaamatta tulikin sitten kauniissa säässä vedettyä minun mittapuuni mukaan pitkä lenkki. Puolentoista tunnin aikana matkaa taittui hieman yli 12 kilometriä, eli keskinopeus oli suurin piirtein 8 km/h. Keskisyke oli 144, tosin sykemittarin mukaan maksimisyke oli 200 ja muutenkin mittarin mukaan matkalle osui pari tosi korkeaa sykepiikkiä. En tiedä, mistä moiset tulivat, kun meno oli tasaisen mukavaa koko ajan, enkä juuri edes hengästynyt ylämäissäkään, vaan pidin vauhdin tarkoituksella leppoisana.

Joka tapauksessa lenkistä jäi todella hyvä mieli. Fiilis oli koko ajan hyvä, vaikka kymmenen kilometrin täyttyessä tuli pieni väsymyksen hetki. Se meni nopeasti ohi, ja jaksoin hyvin. Samalla luottamus omiin kykyihin kasvoi taas hitusen verran: jos keväällä joku olisi sanonut, että juoksen syksyllä puolitoista tuntia nautiskellen ja fiilistellen, olisin nauranut katk…

Olin eilen hieman huolissani siitä, kuinka lenkkeilyn käy, kun marraskuu koittaa ja pimeys vain lisääntyy. Ainakin nyt näyttää hyvältä: minulla oli mahdollisuus käydä lenkillä jo aamupäivällä; oli aurinkoista; seitsemän asteen lämpötila oli oivallinen lenkkeilyyn, vaikka alkuun käsiä hieman palelikin (unohdin käsineet kotiin).

Juoksin 45 minuuttia hyvin kevyesti, syke pyöri 135:n kieppeillä, alkuun alle 130. Loppuun otin muutaman kuudenkymmenen metrin vedon, jolloin syke nousi hetkellisesti 170:n tuntumaan. Alkuun jalkoja painoi ikävästi - ehkä viikonlopun herkuttelut painoivat jaloissa - mutta loppuosa lenkistä meni oikein mukavalla tuntumalla.

Matkan kokonaispituudeksi tuli hieman yli kuusi kilometriä, eli maltillisella vauhdilla mentiin.

Nautin oikein paljon siitä, jos pystyn käymään lenkillä valoisaan aikaan päivällä. Tähän aikaan vuodesta valoa ei muutenkaan ole liikaa, joten aina on plussaa, jos pystyy pienenkin osan valoisasta ajasta olemaan ulkosalla. Erityistä luksusta on, j…

Lokakuuhun osui lomamatka, joka verotti lenkkeilyä. Vakaista aikomuksista huolimatta en saanut lähdettyä reissussa erikseen lenkille, vaikka muuten tuli käveltyä paljon - pari kertaa tuli kiivettyä noin 700 rapun portaat ylös, joten hengästymistäkin matkaohjelmaan mahtui.

Tuosta viikon lenkkitauosta huolimatta lokakuussa tulin juosseeksi yhteensä 83 kilometriä, ja siihen olen tyytyväinen. Tajusin nimittäin, että syyskuussa juoksin vain 77 kilometriä - nousujohteiselta menoni siis näyttää. Aktiivisesti en ole kilometrimääriä ylös kirjannut, nuo kokonaismäärät laskin SportsTrackerin avulla. Ehkä jatkossa tulee enemmän seurailtua matkojen pituuksia, kuka tietää.

Keskivauhtini ovat varsin maltillisia: 7,6-9,5 km/h. Malttia olen saanut juoksuuni sykemittarin avulla, ja luulen, että ennen mittarin hankintaa tulin juosseeksi peruskuntolenkkejä turhan vauhdikkaasti. Aiemmin mittailinkin lähinnä saavutettuja kilometrejä verrattuna käytettyyn aikaan ja pyrin aina parantamaan, mikä ei varmasti …