Kun jalat painavat ja juoksu ei kulje


Kyllä oli nihkeää juokseminen tänään. Olin päättänyt juosta hieman pidemmän lenkin, kun sattui sellaiseen olemaan aikaa, ja etukäteen mietin, miten mukavaa on hölkätä kaikessa rauhassa.

No ei ollut mukavaa, ainakaan alkuun. Ensimmäiset pari kilometriä jalkoja painoi ihan kunnolla. Puoli tuntia juostuani mietin, että järkeähän tässä ei ole, en jaksa, haluan lopettaa. Olin kuitenkin onneksi matkalla järven ympäri, joten lopettaminen ei ollut edes vaihtoehto: olisin joutunut kävelemään monta kilometriä päästäkseni takaisin lähtöpisteeseen, eikä ajatus juuri houkutellut.

Siinä ärsyyntyneenä ehdin mietiskellä syitä siihen, miksi juokseminen on pitkästä aikaa niin hankalaa. Eikä syitä tarvinnut kauan haeskella, vaan aika nopeasti mieleeni tuli:
  • Edellisillan herkkuöverit tuskin edesauttoivat lenkin keveyttä.
  • Huonosti nukuttu yö (syynä varmaan herkkuöverit) ei ehkä helpottanut hommaa yhtään.
  • Yleisnuutunut olo (taustalla kaksi edellistä syytä ja marraskuu - tarvitseeko sanoa enempää?).
  • Kovin vähäiset syömiset ennen lenkkiä.
Eipä tarvitse kauan miettiä sitäkään, ketä syyttää painavasta askelesta, mutta oppia ikä kaikki ja niin edelleen.

Lopulta kävi niin, että sitkeys palkittiin. Puolen tunnin jälkeen askel kävikin kevyemmäksi, ja kun juoksin löntystelin ensimmäisen kilometrin ajassa 7:38, taittui nopein kilometri aikaan 6:28, varsin helpon tuntuisesti. Lopulta matkaa kertyi hieman yli kymmenen kilometriä, aikaa kului 75 minuuttia ja keskivauhti oli 7:06.

Parasta oli hyvä olo lenkin jälkeen. Sisukkuus kannatti, kun alkuvaikeuksista huolimatta juoksu alkoikin sujua, ja tuli vähän sellainen olo, että voitin itseni, kun menin vain, vaikka ärsytti ja teki mieli luovuttaa. Tästä on hyvä aloitella viikonloppua!

Kommentit