Jälkiä lumessa

Jälkien jättäjää ei näkynyt.
Vaikka talvilomasää muuttui huikean alun jälkeen vähemmän miellyttäväksi, emme jääneet neljän seinän sisälle surkuttelemaan - siitä piti viimeistään huolen hoidossamme ollut koirakaveri, joka osoitti selvästi kaipaavansa ulkoiluseuraa. Niinpä suuntasin tiistaina Syyspojan ja koirapojan kanssa retkelle. Suuntasimme katsomaan talvista koskea ja ihmettelimme samalla luontoa, joka oli muuttanut ilmettään edellispäiviin verrattuna: nuoskalunta, vesisadetta, lumesta paljaita puita.


Olipa taas kerran hyvä huomata, että suurelta osin sää on asennekysymys. Vesisade ei haitannut, kun taivalsimme kohti määränpäätämme. Syyspoika istui tyytyväisenä rattaissa ja äiti sai hikoilla ihan tosissaan, kun nuoskalumi painoi tiellä ja matkan varrella oli pari napakkaa ylämäkeä. Koira nautti saadessaan möyriä lumihangessa ja haistellessaan uusia tuulia.

Koirakaveri.
Jäniksiä emme kuitenkaan bonganneet, vaikka niiden jälkiin törmäsimme useamman kerran. Tuntuu, että tänä vuonna pitkäkorvia on paljon, sillä kovin suurta vaivaa ei niiden jälkien etsimiseen tarvitse nähdä. Aina niiden jäljet ilahduttavat pikkuihmistä, joka pohdiskelee, missä jänösten koti mahtaa olla.

Kommentit