Viikko 36/2017: pakkolepoa


Viikko sitten meni niin kuin meni: hitaasti ja ankeasti. Flunssa pakotti pysymään poissa lenkkipoluilta.

Kun tajusin, että flunssa tunkee päälle, mietin, kuinka maltan olla liikkumatta. Sepä ei sitten ollutkaan minkäänlainen haaste. Olo oli niin raihnainen, että ei käynyt mielessäkään edes katsella lenkkareita, saati sitten ottaa juoksuaskelia. Oloa ei varsinaisesti ole helpottanut Syyspoika, joka on yskinyt kanssani vuoronperään yöaikaan niin, että unet ovat olleet kohtuullisen katkonaisia.


Voihan olla niin, että totaalilepo on tehnyt hyvää. Eikös sitä sanota, että kunto kasvaa levossa? Tosin rajansa kaikella, muuten kai tässä pitäisi olla huippukunnossa valmiina rikkomaan muitakin ennätyksiä kuin sitä, jossa lasketaan peräkkäisten lepopäivien määrää.

Loppujen lopuksi viikko ei kuitenkaan ollut vain kurjuutta. Iloa elämään toivat lapset, jotka kiikuttivat kaupasta kukkakimpun flunssaista äitiä ilahduttamaan. Keskimmäinen levitti maanantaina päälleni viltin, kun olo oli kurjimmillaan ja työpäivän jälkeen täydellisen ryytynyt.

Keskiviikkona kävin hierojalla, ja vaikka jalkojen käsittelyä ei juuri nautinnoksi voi sanoa, oli olo taas hitusen verran parempi. Perjantainen vapaapäivä osui täydelliseen saumaan, lepoa ja aikatauluttomuutta tarvitsimme pojan kanssa molemmat.

Vielä on arvoitus, pääsenkö osallistumaan Valon Kympille perjantaina vai en. Maailmani ei nyrjähdä sijoiltaan, jos tuloslistaan tulee juoksu-urani ensimmäinen DNS-merkintä. Uusia tapahtumia tulee, ja tässä nyt kuitenkin on kysymyksessä vain flunssa, joka paranee. Jos ei ennemmin, niin myöhemmin.

Viikon liikuntasaldo on kaikilla osa-alueilla nolla. Tästä ei voi kuin parantaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

Polar M400, kokemuksia

XXL, ärtymyksen nostattaja