Viikko 7/2018: linnunlaulua ja auringonvaloa


Viikolla ulkoillessa huomio kiinnittyi outoihin ääniin: pihapuussa lauloi pikkulintu todellisella antaumuksella. Aina on yhtä sykähdyttävää huomata keväisiä ääniä - ja aina ne tuntuvat iloisesti yllättävän. 

Tällä(kin) kertaa viikkoon sisältyi neljä lenkkiä. Neljä tuntuu olevan määrä, jonka saan kohtuullisen kivuttomasti viikkoon sisällytettyä, niin myös nyt. 

Maanantaina reilun puolen tunnin PK-lenkki taittui mukavasti keskisykkeellä 137. Tiistain kolmevarttinen nosti sykettä aiottua enemmän, kun reitin mäkisyys aiheutti vastusta. 

Keskiviikon puolitoistatuntinen sujui pitkään mukavan leppoisasti, mutta loppumatkasta syke alkoi poukkoilla tuskastuttavasti ja aiheutti sen, että lenkkiin sisältyi kävelyä sykkeen hallitsemiseksi. 


Perjantaina oli vuorossa epätavallisen varhainen aamulenkki, kun suuntasin ulos jo ennen kuutta. Vajaan tunnin lenkkiin sisältyi pari kymmenminuuttista reipasvauhtista vetoa. Sykelukemat olivat taas outoja, toisella vedolla lähellä maksimia vaikkei olo tuntunut siltä, että olisin vedellyt ylärajoillani. 

Viikonloppuna en lenkille ehtinyt, koska ohjelmassa oli pieni kotimaanreissu. Mutta silti oli virkistävää ihailla upeaa auringonpaistetta, josta sai nautiskella oikein kunnolla.

Summa summarum: hyvä viikko, vaikka juoksukellon sykelukemat jättivätkin ilmaan kysymysmerkkejä. 

Tässä viikko numeroin:
  • Maanantaina PK 38:28, 5.39 km. Keskisyke 137, keskivauhti 7:08.
  • Tiistaina VK 46:04, 6.1 km. Keskisyke 142, keskivauhti 7:32 (mäkinen reitti).
  • Keskiviikkona pitkä PK 1:33:18, 11.56 km. Keskisyke 137, keskivauhti 8:04.
  • Torstaina lepo. 
  • Perjantaina VK 55:03, 7.34 km. Keskisyke 149, keskivauhti 7:29. 
  • Viikonloppuna lepoa. 
  • Juoksua yhteensä 30.39 km. 

Kommentit