Viikko 14/2018: lunta ja vettä

Kohti iltaa.

Aika mainio esimerkki tempoilevasta keväästä oli viime viikko: alkuviikosta tuli lunta, loppuviikolla satoi vettä kaatamalla. Kevät on kuitenkin saapunut täydellä voimalla, ja onneksi sateiden välissä on tarjolla myös valoa ja auringonpaistetta.

Liikunnallisesti viikko 14 oli tähänastisen vuoden aktiivisin. Liikuttua tuli lähes yhdeksän tuntia, mikä on hurjasti enemmän kuin aiemmin. Maaliskuussa ylittyi useamman viikon aikana kuusi tuntia mutta seitsemään en yltänyt kertaakaan.

Pääsiäisen herkutteluiden päätökseksi sopi hyvin kevyt PK-lenkki maanantaina. Lenkki tosin oli odotettua raskaampi, sillä lumituiskun jälkiä ei ollut vielä ehditty aurata. Joka tapauksessa pieni juoksu piristi mukavasti alkavan arjen kynnyksellä, ja lenkin päälle tekemäni keppijumppa toi kaivattua liikettä hartiaseudulle.

Viikko jatkoi PK:n merkeissä tiistaina, kun ennätin ennen päivän kokousta aamulenkille. Keskiviikkona olikin sitten vauhtikestävyyden vuoro: viisi kilometrin vetoa tuntui melko raskaalta, mutta eipä ollut luminen ja paikoin jäinen alustakaan paras mahdollinen. Nopein kilometri taittui aikaan 5:57 - ei hurjaa menoa mutta olosuhteisiin nähden ihan ok. Iltaan sisältyi myös jäällä kävelyä tytärten ja koiran kanssa.

Torstai oli kävelypäivä: yhteensä reilut seitsemän kilometriä matalasykkeistä liikkumista. Päälle lyhyt core-treeni.

Perjantaina juoksin pitkän lenkin. Jonkin verran jouduin myös kävelemään, sillä syke pyrki ikävästi kohoamaan ylös. Toisaalta eipä ollut kiire mihinkään, joten maltoin mieleni ja etenin hitaasti vajaat viisitoista kilometriä.

Lauantain palautteleva PK olikin sitten toista maata. Syke pysyi mukavasti alhaalla ja kevätaurinko virkisti suloisesti nuutunutta oloa. Illalla vielä pari kilometriä kävelyä.

Reippaan viikon päätti sunnuntain lepopäivä, johon sisältyi ulkoilua ja illan venyttelyhetki. Hyvä viikko!

Lunta - joko riittäisi?

Tässä viikko koottuna:

  • Maanantaina PK 33:38, 4.03 km. Keskisyke 127, keskinopeus 8:20. Lisäksi keppijumppa 12:15.
  • Tiistaina PK 43:26, 5.56 km. Keskisyke 132, keskinopeus 7:47.
  • Keskiviikkona VK (kilometrin vetoja viisi), yhtensä 1:07:35, 9.11 km. Keskisyke 156, keskinopeus 7:26. Lisäksi kävely 4 km.
  • Torstaina kävelyä 7.23 km + core 10 minuuttia.
  • Perjantaina pitkä PK 2 tuntia, 14.46 km. Keskisyke 141, keskinopeus 8:17.
  • Lauantaina PK 1:06:55, 8.2 km. Keskisyke 132, keskinopeus 8:09. Lisäksi kävely 2 km.
  • Sunnuntaina venyttely 16 min.
  • Yhteensä juoksua 41.36 km, kävelyä 13.23 km. Muut liikunnat 38:15. Kaikki yhteensä 8:43:52.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

Polar M400, kokemuksia

XXL, ärtymyksen nostattaja