Viikko 16/2018: pyöräilykausi käynnistyi

Polkupyörällä töihin!

Vihdoin sain kaivettua polkupyörän esille ja aloitettua pyöräilykauden. Kävely onkin saanut suurelta osin väistyä polkemisen tieltä: fillarikilometrejä kertyi viikon aikana reilut kaksikymmentä kun taas kävellen taittui vajaat viisi kilometriä.

Viikko alkoi maanantaina VK-lenkillä, jonka aikana kuusi kilometriä taittui rennon mukavasti keskivauhdilla 6:27, keskisyke pysyi VK1-alueella. Lumien sulamisen jälkeen meno on alkanut yleisesti ottaen tuntua keveämmältä, ja se näkyy ilokseni myös keskisykkeissä.

Tiistaille osui viikon pisin kävelylenkki, reilut kolme kilometriä. Reilun puolen tunnin pk-lenkki puolestaan tuntui leppoisan kevyeltä: keskivauhdilla 7:13 keskisyke oli PK1-alueella 132.

Keskiviikko oli sitten vuoden ensimmäinen pyöräilypäivä. Kilometrejä kertyi yhteensä 12. FIllarointi sai jatkoa torstaina vajaan kuuden kilometrin verran. Lisäksi kävin juoksemassa kevyen PK-lenkin, hieman yli kuusi kilometriä.

Perjantaina oli pidemmän lenkin aika. Aika raskaan työviikon loppusuoralla tuntui hyvältä käydä aamulla leppoisalla 12-kilometrisellä ennen töiden ääreen paneutumista. Päivästä tulikin mukavan aktiivinen, kun vielä pyöräilin työmatkat.

Lauantaina meni lähinnä huilaillessa. Perheen kanssa ulkoillessa tein parin kilometrin kävelylenkillä muutamia juoksupyrähdyksiä, kävelyksi parin kilometrin lenkki kuitenkin kirjattakoon. Pienelle core-treenillekin oli vielä aikaa ennen vieraiden saapumista. Sunnuntai olikin sitten lepopäivä.

Keväisen auringonlaskun aikaan.
Tässä viikko numeroina:

  • Maanantaina VK 6 km, keskisyke 156, keskivauhti 6:27. Verkkoineen yhteensä 9.14 km.
  • Tiistaina kävely 3.1 km. PK-lenkki 37:13, 5.09 km. Keskisyke 132, keskivauhti 7:13. Lisäksi venyttely 10 minuuttia.
  • Keskiviikkona pyöräilyä 12 kilometriä.
  • Torstaina pyöräilyä 5.62 km. PK-lenkki 49:11, 6.21 km. Keskisyke 131, keskivauhti 7:54.
  • Perjantaina pitkä PK 1:38:35, 12.22 km. Keskisyke 134, keskivauhti 8:03. Lisäksi pyöräily 5.62 km.
  • Lauantaina kävely-juoksu 2 km, lisäksi core 11:05.
  • Sunnuntaina lepo.
  • Yhteensä juoksua 32.66 km, pyöräilyä 23.22 ja kävelyä 5.1 km. Muut 21:05. Kokonaistreeniaika 6:57:56.

Kommentit