Juoksuhaaste puolivälissä

Mihin polku vie?

Olen nyt tavoittanut Juoksuhaasteessa puolivälin! Kahdennenkymmenennen haastekohdan saavutin, kun lähdin uudella kotiseudulla haahuilemaan polulle, jonka määränpäästä en tiennyt. Poikkesin siis entuudestaan tuntemattomalle polulle ja juoksin katsomaan, mihin se johtaa (haastekohta 19).

En ole mikään nokkela suunnistaja. Olen kuitenkin aika hyvä huijaamaan muita esittämällä, että osaan näppärästi navigoida esimerkiksi uusissa kaupungeissa – todellisuudessa olen vain näppärä käyttämään muun muassa puhelimen navigaattoria ja myös ihan perinteistä karttaa. Suuntavaistoni on todellisuudessa onneton ja vieraissa paikoissa pelkään joutuvani totaalisesti eksyksiin. Tälläkin kertaa pelasin siis varman päälle ja huolehdin, että suuntasin kuta kuinkin oikealle, koska tiesin, että jossain kohtaa siellä tulee joku tie vastaan ja sitten ehkä pääsen kartalle ja ihmisten ilmoille.

Oli kuitenkin hyvä, että keräsin rohkeutta ja suuntasin vieraalle polulle. Kohtasin yllättävän upeita maisemia, kun kuljin mäntyjen keskellä kangasmetsässä kalliolle, jonka päältä tähyilin kauempana kimmeltävälle järvelle. Hiljaisuus ja rauha toivat nautintoa, kun sain ihan yksin haahuilla huonoine suuntavaistoineni ilman tarkkaa määränpäätä.

Mäntymetsässä.

Kangasmetsästä päädyin vehreään lehtimetsään, jossa sai varoa kenkien kastumista. Samalla sai myös ihailla sitä, miten monimuotoista luontoa pieneltäkin alueelta voi löytyä.

Ja kuinka ollakaan, löysin ihmisten ilmoille. Tupsahdin tienhaaraan, josta pääsi kolmeen eri suuntaan. Yhdessä suunnassa kohtasin kutsuvan kyltin, jossa toivotettiin vieraat tervetulleiksi ja kerrottiin, keitä kiehtovan näköisessä pihapiirissä asustaa. Käänsin kuitenkin kyltille selän ja suuntasin maatilan pihatietä pitkin suuntaan, josta arvelin löytäväni isomman tien. Ja niin löysinkin. Ja sitten toisen isomman, joka viimein auttoi hahmottamaan, missä olin. Pieni seikkailu päättyi asfalttitietä pitkin takaisin lähtöpaikkaan.

Keskellä vehreyttä.

Polkujuoksun ja pienen asfalttiosuuden lukemat:
PK 35:34, 4.03 km. Keskisyke 132, keskivauhti 8:42.

Juoksuhaasteen tilanne on nyt siis tämä:
  1. Juokse pakkassäällä.
  2. Juokse lumessa.
  3. Juokse niin hitaasti, että rasitus ei ole kävelyä kovempaa.
  4. Tee polkujuoksulenkki.
  5. Osallistu juoksutapahtumaan.
  6. Juokse vähintään puolimaratonin matka, eli 21,0975 kilometriä.
  7. Juokse mäkivetoja. Erilaisia mäkitreenejä löytyy esim. täältä.
  8. Juokse portaita.
  9. Juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan.
  10. Lenkkeile kaverin kanssa tai osallistu yhteislenkille.
  11. Juokse paikkaan, jossa et ole ennen käynyt.
  12. Juokse työmatka tai osa siitä. Jos et ole töissä, juokse vaikka kauppamatka.
  13. Juokse vauhtileikittelylenkki.
  14. Juokse rankkasateessa. 
  15. Juokse vähintään tunnin ajan sellaista vauhtia, että pystyt puhumaan puuskuttamatta.
  16. Juokse Cooperin testi. 
  17. Ota itsestäsi kuva kun juokset.
  18. Tervehdi vastaantulevaa toista juoksijaa.
  19. Poikkea entuudestaan tuntemattomalle polulle ja juokse katsomaan mihin se johtaa. 
  20. Laske askeltiheytesi ja kokeile juosta nopeammalla frekvenssillä. Lisätietoja esim. täällä.
  21. Juokse rannalle.
  22. Juokse paljain jaloin.
  23. Juokse takaperin (ja ole varovainen!)
  24. Venyttele juoksulenkin jälkeen kunnolla. Ohjeita löytyy esim. täältä.
  25. Lue ja kommentoi juoksublogia.
  26. Juokse juoksumatolla tai sisähallissa.
  27. Mene juoksutapahtumaan kannustamaan tai vapaaehtoishommiin.
  28. Yhdistä juoksuharjoitus johonkin toiseen liikuntaan. Mene esimerkiksi lenkiltä suoraan uimaan tai tee pyörälenkin päälle kevyt juoksuharjoitus.
  29. Tee eväsretki juosten. Pysähdy lenkillä syömään eväitä ja katselemaan maisemia.
  30. Juokse radalla.
  31. Juokse 400 metriä kovaa ja ota aikaa.
  32. Juokse yöllä.
  33. Lähde lenkille aamulla auringon noustessa. 
  34. Juokse lenkki ilman, että mukanasi on yhtään elektroniikkaa. Ei puhelinta, ei juoksukelloa, ei musiikkisoitinta.
  35. Tee juoksutekniikkaharjoitus. Yksinkertaisia harjoituksia löytyy vaikka täältä.
  36. Tee nähtävyyskierros juosten. Tämän voi toteuttaa yhtä hyvin matkoilla kuin omalla kotipaikkakunnallakin. 
  37. Aseta itsellesi juoksutavoite ja juokse tavoitteeseen!
  38. Pidä juoksupäiväkirjaa vähintään viikon ajan. 
  39. Tee luontohavaintoja lenkillä. Kuuntele linnun laulua, katsele kasveja, havainnoi vuoden kiertoa luonnossa.
  40. Juokse sama lenkkireitti kaikkina vuodenaikoina.

Yllätys ei ole, että aika pahoja kohtia on haasteesta vielä jäljellä. Esimerkiksi Cooperin testi: sitä en ole koskaan juossut ja kahdentoista minuutin raasto on jo ajatuksena kammottava. Myös kohta 27 tuottaa haasteita, sillä en ihan äkkiä keksi, mihin tapahtumaan innostuisin menemään muuten kuin itse juoksemaan. Niin ikään haastavalta tuntuu kohta 34, sillä elektroniikan riisuminen tuntuu ajatuksena melkein samalta kuin riisuisi kaikki vaatteet ja lähtisi lenkille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

Polar M400, kokemuksia

XXL, ärtymyksen nostattaja