Mennään metsään -polkujuoksukiertueella



Ylen Mennään metsään -polkujuoksukiertue on loppusuoralla: ensi viikonloppuna Kolilla nähdään kiertueen loppuhuipennus. Minulla oli vihdoin viimein mahdollisuus päästä mukaan kiertuetapahtumaan, kun toiseksi viimeisellä kerralla Mennään metsään suuntasi Salamajärven kansallispuistoon. Tähän asti kaikki lähistöllä olleet kiertuetapahtumat osuivat ajankohtiin, jotka eivät minulle sopineet.


Lauantaiaamu valkeni kylmänä: matkalla Salamajärvelle tie oli paikoin valkeassa kuurassa, vaikken ollut liikkeellä mitenkään erityisen aikaisin. Lähtöä odotellessa paleli, ja olin hieman huolissani, oliko minulla riittävästi vaatetta päällä. Mietin jo toisen pitkähihaisen hakemista autosta, mutta onneksi pidin pään kylmänä – varmaan palelevat korvat auttoivat – ja lähdin liikkeelle vaatteissa, jotka olin alun perin valinnut. T-paita, pitkähihainen trikoopaita, juoksutakki ja trikoohousut olivat lopulta hyvä yhdistelmä.


Iloinen puheensorina täytti Koirasalmen tuvan pihamaan ennen H-hetkeä. Kiertueen vetäjä Marko Krapu antoi muutamia ohjeita ja otti kuvia, ja pian yhdentoista jälkeen lähdettiin matkaan. Meitä juoksijoita oli mukana joitakin kymmeniä. Kävelijöitä lähti matkaan vähemmän.


Alkuosa matkasta oli helppoa polkua, mutta pian totuus alkoi valjeta. Kansallispuisto on todellista karua erämaata: kiviä riittää. Ja kun sanon, että kiviä riittää, niin niitä todella riittää. Vaikka juoksuvauhti oli hidas, ei syke pysynyt pk-alueella, koska edetessä sai jatkuvasti väistellä ja varoa kiviä ja juurakoita – toki onneksi pitkospuut tarjosivat aika ajoin leppoisampaa menoa.

Ei kivikko vaan polku.

Vaikka olin liikkeellä juoksuporukan mukana, tuli matkan varrella paljon myös käveltyä. Yksi syy oli se, että pitkospuut olivat pakkasyön jälkeen liukkaita. Toinen syy oli maasto, joka oli haastava. Paikoin ei vain voinut juosta, paikoin liike muistutti ehkä etäisesti juoksua, paikoin edettiin ihan rehellisesti kävellen.

Tuossa ei sentään tarvinnut juosta.

Matkaa kertyi yhteensä aika tarkkaan 7,5 kilometriä, aikaa kului noin tunti ja vartti. Maisemat olivat vaihtelevia: suota ja mäntymetsää; järvenrantaa ja karua kivikkoa. Toisaalta olisi ollut kiva viivähtää kauniiden maisemien äärellä kauemminkin, toisaalta oli kivaa vain mennä keskellä metsää ja olla osa juoksuyhteisöä.

Seurasimme vihreitä reittimerkkejä.

Mennään metsään -polkujuoksutapahtuma oli todella kiva kokemus. Olin liikkeellä yksin mutta kuitenkin osana monen kymmenen hengen juoksijajoukkoa, mikä oli mielestäni yksi tapahtuman suola. Meitä oli monenlaisia juoksijoita: saparopäinen tyttö etujoukossa, yksi nelijalkainen ystävä, joku monessa Mennään metsään -tapahtumassa mukana ollut – kaikki me vietimme lauantaiaamupäivää keskellä kaunista luontoa. Tunnelma oli leppoisa ja lämmin viileästä syyssäästä huolimatta. Hienoa, että tällainen kiertue on järjestetty!

Lauantaiaamun kiva uutinen oli se, että Mennään metsään -laskuriin on jo merkitty 100 000 metsäkäyntiä. Muistathan käydä merkitsemässä metsäkäyntisi laskuriin, jotta jokamiehenoikeudet saadaan Unescon listalle! Lisää aiheesta täällä.

Kommentit

  1. Kiva, kun sinäkin pääsit mukaan kiertueelle! Mä olin niin fiiliksissä elokuun alun yhteislenkeistä, että olisin tosi mieluusti osallistunut vielä kolmannellekin kiertueen lenkille, mutta kaikki olivat niin kaukana, ettei millään natsannut. Noissa missä olin mukana, oli kyllä superkiva tunnelma, oli mahtavaa, että pääsin niihin osallistumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä iloinen, että vihdoin onnistuin pääsemään mukaan! Eipä haittaisi, vaikka tulevaisuudessakin olisi samanlaisia yhteislenkkejä. Niin mielelläni olisin useammassakin ollut mukana, mutta minun osaltani kiertue jäi vain tähän yhteen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar M400, kokemuksia

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

XXL, ärtymyksen nostattaja