Valon Kymppi 2018

Kotimatkalla nähtyä.
Kyllä ei ollut hyvän mielen juoksu tämä vuoden 2018 Valon Kymppi. Puitteet olivat mukavat, kuten ennenkin: valoja, lyhtyjä, kannustajia, soittajia, hyvää fiilistä. Mutta juoksijassa on vika, kun ei lähde. Ja aina ei vain lähde.

Tiesin jo ennen H-hetkeä, että valmistautumiseni oli huonompaa kuin koskaan. Edellispäivänä olin rehkinyt liikaa ja syönyt todella huonosti. Perjantaina tuntui pitkin päivää alituinen nälkä ja iltapäivästä lähtien myös tympeä väsymys. Muutama tunti ennen lähtöä ajattelin, että niin mielelläni jäisin sohvalle tuijottamaan televisiota.

En kuitenkaan jäänyt vaan suuntasin Paviljongille hyvissä ajoin ennen starttia. Arvoin, millaisissa tamineissa lähden matkaan, ja päädyin viimein lähtemään liikkeelle pitkissä trikoissa ja t-paidassa. Se olikin hyvä päätös, ei tullut liian kuuma tai kylmä.

Kosteassa säässä juostiin tänä(kin) vuonna Valon Kymppi.

Lähdön hetkellä ajattelin, että olen väärässä paikassa. Ympärillä sporttisia ihmisiä, minä kaikkea muuta kuin sporttisissa fiiliksissä. Sohvakaipuu paheni. Mutta ei muuta kuin matkaan.

Ensimmäinen kilometri 5:34, eli sellaista aikaa kuin voisin kuvitellakin juoksevani. Ei vain tuntunut kovin hyvältä. Toiselle kilometrille hidastin hieman (5:41)  ja ajattelin, että kyllä se siitä, kun vähän vielä lämpenen.

No, ei se siitä. Kolmaskin kilometri (5:40) tuntui tahmealta ja sain ihan tosissani survoa jalkaa toisen eteen. Neljännellä kilometrillä (5:39) mietin, että juokseminen on kyllä ihan perseestä. Viidennen kohdalla (5:57) otin kävelyaskeleita juomapisteen kohdalla – oikeasti olin viitosen etapin jo ohittanut mutta kelloni mukaan en – ja mietin, paljonko lenkkareista voi pyytää, jos niitä laittaa myyntiin.

Kuudennen kilometrin (5:40) aikana tajusin, että tänään ei vain lähde. Päätin, että en enää odota hyvää juoksufiilistä, jonka oletin tulevan ennemmin tai myöhemmin. Ei auttanut kuulokkeista soiva hyvä musiikki vaan enemmän vain riepoi se, että olin ennakkoon olettanut olevani viimeistään tässä kohtaa hyvissä fiiliksissä.
Mitali kuitenkin tuli.

Jossakin seitsemän ja puolen kilometrin tienoilla päätin lakata ajattelemasta. Nyt vain pistelet menemään, käskin itseäni, ja niin tein. Onnistuin aika hyvin tyhjentämään pääni ja ottamaan lopussa vielä jonkinlaista loppukiriä siten, että nettoaikani oli 56:17.8. Aika oli hieman huonompi kuin kahtena edellisvuonna, mutta fiilis oli rutkasti huonompi. Ja se ehkä harmittaa eniten! Olin ennakkoon kuvitellut painavani menemään hyvällä tunteella ja mahdollisesti aiempaa huonommalla ajalla. Aikaan en ole pettynyt mutta siihen olen, että hyvä tunne jäi puuttumaan ja koko juoksu tuntui tympeältä tahkoamiselta.

Toki tiedän, että olisin voinut valmistautua paremmin ja että parempivoimaisena olisin voinut ainakin hätyytellä ennätysaikaani 55:47. Mutta joskus sitä vain täytyy hakata päätään seinään ymmärtääkseen, että ei hyvä fiilis tule tuosta vain, jos ensin tekee töitä ajaakseen itsensä piippuun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar M400, kokemuksia

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

XXL, ärtymyksen nostattaja