Puolimaraton Yhdysvalloissa

Amerikassa kaikki on suurta – myös mitalit.

Kun ihminen matkustaa ensimmäistä kertaa elämässään Yhdysvaltoihin ja keksii samalla reissulla osallistua puolimaratonille, on mahdollisuuksia moneen. Aikaerorasitus, aikainen lähtö, vieraat maisemat ja yksinäinen aamuyön ajomatka tapahtumapaikalle muodostivat yhdessä kombon, jonka äärellä mietin useampaan kertaan, olenko ihan järjissäni, kun a) lähden tällaiseen vapaaehtoisesti ja b) vieläpä maksan tästä huvista.

Mutta niin vain kaikki sujui hyvin. Sain kammettua itseni hereille kello kolme varsin helposti – osasyynä varmasti se, että sisäinen kelloni ei ollut ehtinyt vielä asettua Amerikan aikaan. Löysin tapahtumapaikalle ja sain jopa ajella sinne aika lailla omassa rauhassani. Sitä lystiähän Los Angelesissa ei yleensä ole tarjolla. Tapahtumapaikalla löysin kohtuullisen helposti naisen, jonka jaloissa olevasta pahvilaatikosta löysin oman osallistujakassini, joka sisälsi muun muassa kisapaidan, lippalakin ja hanskat. Päädyin viimein jopa oikeaan bussiin, joka kuljetti osallistujat lähtöpaikalle vuoristoon.

Lähtöpaikalla.

Revel Big Bear -tapahtuman idea on siinä, että osallistujat kuskataan vuoristoon koulubusseilla. Sieltä lähdetään sitten puoli seitsemän maissa aamulla kirmaamaan alamäkeen kohti maalialuetta, josta taas kiikutetaan voipuneet juoksijat busseilla takaisin parkkipaikalle.

Puolimaratonin ja ilmeisesti myös maratonin reitti tosiaan on suurelta osin alamäkeä. Tieto laskeutuvasta reitistä sekä innosti että pelotti etukäteen: Onko mahdollisuuksia juosta ennätysaika? Miten jalat kestävät alamäkeen juoksemisen? Osaanko juosta teknisesti oikein?

Bussissa tapaamani kalifornialainen Mary oli amerikkalaiseen tapaan rohkaiseva: "Pystyt siihen varmasti!", hän kannusti ja oli muutenkin hyvänä oppaana lähtöpaikalla. Lähdön koitettua tiemme erosivat emmekä enää kohdanneet, mutta lämpimin mielin muistelen naista, joka otti minut huomaansa ja oli innoissaan, kun sai kertoa tuttavilleen tavanneensa osallistujan, joka oli saapunut Suomesta saakka.

Lähtöä odotellessa kisakassin hanskat olivat todella tarpeen, sillä lähtöalueella oli kuuden maissa aamulla todella kylmä. Elohopea taisi pyöriä kymmenen asteen kieppeillä, ja hetken jo kaduin, että olin valinnut ylleni shortsit. Onneksi en luopunut pitkähihaisesta paidastani, vaikka etukäteen niin kaavailin, joten pysyin kuitenkin suhteellisen hyvin lämpimänä.

Lähdimme matkaan ilman suurempia seremonioita puoli seitsemän jälkeen. Hyvin pian alussa alkoi tuntua mukavasti siltä, että askel on kevyt. En ollut osannut oikein odottaa sitä enkä tätä, sillä matkaväsymys painoi. Niinpä oli ilahduttavaa tajuta, että jalat eivät painaneetkaan tonnia vaan tuntuivat yllättävän hyviltä. Siksi annoin mennä aika huoletta alkua ja hämmästyin, kun kilometrivauhdit olivat jatkuvasti alle kutosta eikä olo tuntunut silti ollenkaan pahalta.

Koulubussiin menossa.

Muutaman kilometrin jälkeen olo oli aika euforinen. Siinä minä olin, amerikkalaisella vuoristotiellä juoksemassa. Highway Patrol -autot turvasivat valot vilkkuen juoksuamme, juomapisteillä riitti kannustusta ja askel tuntui kevyeltä. Mikä fiilis!

Jossain seitsemän kilometrin tienoilla tajusin, että kahden tunnin alitus on hyvinkin mahdollinen. Hieman itketti mutta enemmän hymyilytti, koska pitkästä aikaa tuntui, että nyt kulkee. Ehkä pari vähätreenistä viikkoa ennen kisaa olivatkin hyväksi!

Kympin tienoilla otin geelin ja pysähdyin juomapisteellä hörppäämään vettä. Siinä tajusin, että reidet tuntuivat suorastaan voimattomilta eikä käveleminen tuntunut lainkaan mukavalta. Siispä ei kuin juoksemaan taas!

Neljäntoista kilometrin kohdalla alkoi tuntua väsymystä. Yhden geelin ja pelkän veden voimin taivaltaessa ei varmaan ole ihme, että alkoi väsyttää. Tsemppasin itseäni muistuttamalla, että seitsemän kilometriä maaliin on ihan normilenkin verran; viitonen on enää vain viitonen; kolme kilometriä ei ole enää yhtään mitään, ei edes kahta mailia.

Lopulta aika lailla kaikkeni antaneena ja onnellisena saavuin maaliin ajassa 1:56:56. Siihen olen erittäin tyytyväinen, vaikka iso osa reitistä alamäkeä olikin. Alamäkeen juokseminen ei ole helppoa sekään, ja yllättävää oli se, kuinka paljon enemmän jaloissa tuntuu alamäkivoittoinen reitti kuin tasainen. Loppuosa sujui alkuosaa hitaammin, mutta sitä tiesinkin odottaa, koska lähdin reippaasti liikkeelle. Iloinen olen siitä, että vauhti ei hidastunut liikaa vaan pääsin maaliin alle kahden tunnin.

Tapahtumakuvaus.

Puolimaratonin jälkeiset päivät ovat kuluneet lomaillessa ja tutustuessa paikallisiin nähtävyyksiin. Yllättävää oli se, että sain jalkani tällä puolimaratonilla todella kipeiksi: Oikeastaan vasta torstaina alkoi tuntua siltä, että portaita ei tarvitse kävellä alas sivuittain. Edelleen pohkeissa tuntuu jäykkyyttä mutta onneksi pahin alkaa olla takanapäin.

Olen erittäin iloinen siitä, että tulin lähteneeksi mukaan Revel Big Bear -puolimaratonille. Järjestelyt sujuivat hyvin ja kaikki toimi mainiosti. Minä näin ja koin enemmän kuin osasin etukäteen odottaa: juoksutapahtumaan osallistuminen kesken lomareissun voi olla hyvinkin antoisa kokemus!

Niin, ja juoksuhaasteesta kuittaantuu nyt kohta 11, juokse paikkaan, jossa et ole ennen käynyt.

Kommentit

  1. No vautsi vau mikä elämys!! Onnittelut juoksusta!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa aika elämykselliselle! Koulubussilla varhaisaamusta vuoristoon ja sieltä puolimaratonin verran alamäkeä, wau! Onnittelut hienosta juoksusta!

    VastaaPoista
  3. Tämä oli makee! Mielelläni itsekin tällaisen kokisin. Onnea koitoksesta, tuliko samalla puolikkaan enkka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ennätys tuli, vuoden takainen Vantaan puolikkaan aika parani aika tarkkaan kymmenellä minuutilla.

      Poista
  4. Hauskan kuuloinen tapahtuma! Jännä että lähtö oli niin aikaisin, kun ei kuitenkaan ollut mitään 12 tunnin juoksua tms. Tosin Amerikassa on niin paljon ihmisiä että ruuhkien välttämisen kannalta lienee hyvä aika. Hienosti juostu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaamani Maryn mukaan lähtö oli aikainen paikallisen liikenteen takia. Tietä jouduttiin sulkemaan toisen kaistan verran ja ilmeisesti haluttiin, että erityisjärjestelyt eivät kestä pitkälle päivään ja ihmiset pääsevät kulkemaan tiellä ilman isompia haasteita. Osallistujan kannalta oli kiva, kun aikaa ei mennyt liikenneruuhkissa matelemiseen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar M400, kokemuksia

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

XXL, ärtymyksen nostattaja