Lenkeillä kuunneltua

Äänikirjavalikoimaani.

Minulla on tapana oikeastaan aina kuunnella lenkeillä jotain. Ainoa poikkeus on se, jos juoksen kaverin kanssa – silloin en tietenkään kuuntele kuulokkeilla mitään vaan keskityn vaihtamaan kuulumisia kaverin kanssa.

Taktiikaksi on hioutunut se, että lenkeillä kuuntelen äänikirjaa, juoksutapahtumissa musiikkia. Spotifyn soittolista on pysynyt pitkään suhteellisen samana, tosin aika ajoin lisään sinne jotain uutta ja poistan jonkun loppuun kulutetun kappaleen. Etsin ensisijaisesti kappaleita, joista tulee hyvä fiilis, ja mukana on niin vanhaa kuin uuttakin musiikkia.

Äänikirjoja kuuntelen Storytel-suoratoistopalvelun kautta. Valinnanvaraa palvelussa riittää, eikä kuukausimaksu 16,99 euroa tunnu pahalta, koska ehdin hyödyntää palvelua nykyään varsin paljon.

Tällä hetkellä kuuntelen lenkeilläni Michelle Obaman kirjaa Minun tarinani, joka on kurkistus siihen, miten tavallisesta työläisperheen tytöstä tuli Amerikan First Lady kahdeksan vuoden ajaksi. Hyvin kiinnostavaa.

Viime aikoina kuuntelemistani kirjoista ovat mieleen jääneet myös
  • Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin (kiinnostava katsaus historian rohkeisiin naisiin ja Kankimäen omaan elämään), 
  • Ilmar Taskan Pobeda 1946 (ristiriitainen lukukokemus mutta silti ajatuksia herättävä kurkistus Viron lähihistoriaan), 
  • Katja Ketun Rose on poissa (fintiaanien historiaa – ja millä kielellä!)
  • ja Margaret Atwoodin Orjattaresi (klassikko, joka on ajankohtainen edelleen). 
Lisäksi voisin nostaa esille vielä Mariette Lindsteinin todellisuuspohjaisen trillerin Ehdoton valta, joka sukeltaa uskonnolliseen lahkoon; Libby Pagen kepeän mutta silti kiehtovan romaanin Pinnalla pysymisen taito, jossa pelastetaan yhteisön uimala, ja Jojo Moyesin rakkaustarinan Kerro minulle jotain hyvää, jossa neliraajahalvaantunut Will ja reipas Louisa kohtaavat.

Lenkillä nähtyä.

Sen olen todennut, että dekkarit toimivat lenkeillä yleensä varsin mainiosti. Hyvä dekkari vie mukanaan niin, että huomio on pääosin itse tarinassa eikä muussa maailmanmenossa, joten harvemmin tarvitsee miettiä, mitä ihmettä kirjassa juuri huomaamattani tapahtui. Toki on niitäkin hetkiä, että tarinassa joutuu palaamaan takaisinpäin, kun ajatukset ovat olleet niin totaalisesti muualla, mutta sellaista sattuu yllättävän harvoin.

Parhaimmillaan kesken oleva äänikirja aiheuttaa sen, että kirjan vuoksi odottaa, että pääsee taas lenkille. Tokihan kirjaa voi kuunnella muuallakin, mutta lenkillä aikaa on yleensä parhaiten, ja rauhassakin saa olla.

Joululahjaostoksia vielä miettivän kannattaa harkita Storytelin tai jonkin muun suoratoistopalvelun hankkimista lahjaksi henkilölle, jonka voisi kuvitella innostuvan äänikirjoista ja jolla tuntuu jo olevan kaikkea. Varoituksen sana tosin on paikallaan: tarinat voivat aiheuttaa hetkittäistä henkistä poissaoloa ja viedä lenkkeilijän pitkiksi ajoiksi mukanaan!

Kommentit

  1. Kovasti tekisi mieli kuunnella äänikirjaa myös salilla, mutta jotenkin tuntuu siltä että siellä se ei toimisi, vaan on nimenomaan lenkkijuttu. Mennä pitkään ja hissukseen, kuunnella (hyvän) lukijan rauhallista ääntä. Tänään juuri katsoin että Ehdoton valta on yksi kiinnostavan oloinen kirja, kunhan saan elämäkerrat kuunneltua alta pois :) Olen nyt innoissani, sain lopulta vaihdettua 6 vuotta vanhan puhelimeni uuteen ja siihen saa ladattua esimerkiksi lukuohjelman :D Aiemmin olen kuunnellut kotisohvalla, yksi parhaista kokemuksista on Arne Nevanlinnan Marie, lukijana ihana Seela Sella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaaseen etenemiseen äänikirja sopii erinomaisen hyvin! Se on vähän siinä ja siinä, kykeneekö kirjaa kuuntelemaan enää esimerkiksi vetoharjoituksissa, kun keskittyminen kohdistuu niin paljon juoksemiseen kuuntelemisen sijaan. Salikin voi olla vähän hankala.
      Minäkin kuuntelin joskus vuosia sitten Nevanlinnan Marien, ja se oli kyllä Sellan lukemana ihana! Nyt kuuntelen Robert Galbraithin dekkaria, jota lukee Eero Saarinen - upea lukija, upea ääni.

      Poista
    2. Arvaa vaan onko mulla Galbraithin uusin varauksessa :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar M400, kokemuksia

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

XXL, ärtymyksen nostattaja