Viikko 16/2019: pääsiäistä kohti


Pääsiäiseen laskeuduin melko kevyellä liikunnalla, sillä edeltävällä viikolla tuli juostua oman mittapuuni mukaan melko paljon. Olo oli tämänkin viikon alkaessa kuitenkin ihan pirteä, mitä nyt siitepölyoireilu alkaa vähitellen nostaa päätään. On siis kevät!

Maanantaina aloitin viikon kevyellä ja leppoisalla lenkillä. Seurakseni sain koiran, joka kerää tähän vuodenaikaa kunnioitettavat määrät hiekkaa mukaansa.
PK 45:00 – 6,02 km. Keskivauhti 7:28.


Tiistaina oli vuorossa vauhtikestävyysvetoja. Tavoitteena oli juosta kuusi kolmeminuuttista vetoa kolmen minuutin kävelypalautuksin. Hyvältä tuntui meno, ja mukavasti sain vetoihin vauhtia: keskinopeudet pyörivät välillä 5:29–5:59. Verryttelyt mukaan luettuna matkaa kertyi yhteensä 7,38 kilometriä.

Viikon kolmas juoksu osui kiirastorstaille, kun kävin ystäväni kanssa reippaalla lenkillä. Upeassa auringonpaisteessa tuntui kivalta juosta, vaikka vauhti pääsikin välillä karkaamaan vähän turhan kovaksi.
VK 1:53:49 – 16,37 km. Keskivauhti 6:57.


Pääsiäisen aika menikin sitten perheen kanssa oleillessa ja ulkoillessa. Tarkoituskin oli pitää vähän kevyempi viikko tässä välissä. Pääsiäisen jälkeisellä viikolla pitäisi kilometrejä kertyä hieman enemmän.

Viikon lukemat:

  • juoksua 29,77 kilometriä
  • liikuntaan käytin aikaa noin 3,5 tuntia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar M400, kokemuksia

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

XXL, ärtymyksen nostattaja