Viikko 29/2019: kohti helteitä


Heinäkuun puoliväliä lähestyin kevein liikkein, joten puolivälin jälkeen oli hyvä kiristää vähän tahtia. Tarkoituksena oli kerätä viikolla hieman tavanomaista isompi kilometrimäärä, jos vain olo sallii ja jalat kestävät. Ja kuinkas sitten kävikään?

Maanantaina kävin kevyellä tunnin peruskestävyyslenkillä, jonka jälkeen venyttelin hieman. Metsäisellä hölkkälenkillä syke ei pysynyt ihan niin matalalla kuin toivoin, mutta yli puolet matkasta taittui kuitenkin PK1-alueella.
PK2 1 tunti – 7,35 km. Keskisyke 133, keskivauhti 8:09.

Tiistaina oli sitten vuorossa ajallisesti pitkä lenkki. Kolmituntinen kului mukavasti äänikirjaa kuunnellen, eikä pahemmin haitannut, vaikka sade yllätti loppumatkasta. Meno oli tarkoituksellisen hidasta, sillä halusin pitää sykkeen aerobisen kynnyksen alapuolella. Ihan koko aikaa en siihen kyennyt, mutta pääosin kuitenkin.
PK2 3:03:08 – 22,77 km. Keskisyke 143, keskivauhti 8:02.


Keskiviikkona kävin palauttelevalla puolituntisella lenkillä. Vaikka vuorottelin kävelyä ja hölkkää, kipusi syke silti PK1-tason yläpuolelle. Edellispäivän pitkäkestoinen rupeama taisi vielä painaa jaloissa. Muuten oli kyllä kivaa ulkoilla hapekkaassa sadesäässä.
PK2 30:00 – 2,39 km. Keskisyke 134, keskivauhti 9:07.

Lenkin päälle hieman joogaa.


Torstaina lepäilin ja perjantaina lenkki jäi väliin, koska työpäivä venähti odottamattomasti. Lauantai taas meni levon merkeissä, koska olin viisivuotiaamme kanssa kahdestaan enkä tietenkään voinut jättää lasta yksin kirmatakseni omille teilleni. En sitten innostunut myöskään mihinkään muuhunkaan treeniin, vaikka toki olisin voinut vaikka lihaskuntoharjoituksia tehdä lapsen kanssa.

Sunnuntaina koeteltiin pitkästä aikaa hellekestävyyttä. Kävin tekemässä vajaan tunnin vauhtileikittelylenkin ja sykkeet olivat kyllä melko korkealla koko ajan.
VK2 55:00 – 7,06 km. Keskisyke 159, keskivauhti 7:47.

Viikon saldo tässä:
  • Liikuntaan käytin aikaa 6 tuntia ja 3 minuuttia.
  • Juoksua yhteensä 40,47 kilometriä.
  • Venyttelyä ja joogaa 35:20 minuuttia.
Ensi viikolle onkin luvattu sitten ihan kunnon helteitä. Saapa nähdä, miten juokseminen onnistuu.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar M400, kokemuksia

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

XXL, ärtymyksen nostattaja