Voihan marraskuu!


Enpä muista, onko marraskuu aiemmin ottanut yhtä koville kuin tänä vuonna. Väsyttää, tekee mieli makeaa, sohva houkuttelee puolensa ja lähteminen ulos tuntuu vaikealta. Valoa ei juuri ole, ja aamun tv-uutisissa todettiin, että harmaa ja sateinen sää jatkuu.

Kaipaan auringonpaistetta enkä pahastuisi, jos hieman lämpöäkin olisi tarjolla.

Mutta marraskuu on, mitä on. On kai vain yritettävä tarpoa eteenpäin niissä olosuhteissa, jotka ovat tarjolla. Virittelen valoja ympärilleni, yritän mennä nukkumaan ajoissa ja komennan itseni liikkeelle, vaikka kodin lämpö houkuttelee tihkusateiseen ulkoilmaan verrattuna huomattavasti enemmän.

Ehkä keinoistani on jopa apua. Eilen kävin ennen työpäivän alkua lenkillä, vaikka oli harmaata ja sateista. Ensin ajattelin odottaa, että valo vähän lisääntyisi, mutta olisin odotellut turhaan: päivä ei juuri valoisammaksi missään vaiheessa muuttunut.

Lenkillä huomasin jotain tärkeää: marraskuun ankeudestakin voi löytää kauneutta. Peilityyni järvi, talveen valmistautuvat kasvit ja kesää odottavat veneet loivat rauhallista tunnelmaa. Liikunta piristi, ja muutaman asteen lämpötilassa ei tullut liian kuuma tai kylmä, kun vaatetta oli sopivasti päällä. Kostean hapekkaassa ilmassa oli hyvä hengittää.

Juoksin ensin puoli tuntia, vähän reilut neljä kilometriä keskivauhdilla 6:50/km. Puolen tunnin jälkeen kiristin vartin ajaksi vauhtia niin, että keskivauhdiksi tuli 5:37/km. Matkaa taittui noin 2,7 kilometriä. Koko lenkin pituudeksi tuli siis melkein seitsemän kilometriä, keskisyke oli 154.

Hurjia vauhtini eivät edelleenkään ole, mutta lenkki loi uskoa siihen, että kehitystä on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Muistan, kun kesällä iloitsin siitä, että sain tunnissa juostua kahdeksan kilometriä. Nyt puolessa tunnissa taittui neljä kilometriä helposti, ja pystyin siitä vielä kiristämään vauhtia, eikä edelleenkään olo ollut kammottavan nääntynyt.

Jotain positiivista tässä marraskuussa on - ainakin juoksemisen kannalta. Keski-Suomessa ei ole lumesta ja jäästä vielä tietoakaan, joten juokseminen on mukavaa. Eikä sääkään lopulta niin kauhea ole.

Kommentit

  1. Mulla on ihan samat fiilikset! Tuntuu, kuin olisi jossain välitilassa syksyn ja talven välissä, kun syksyn ruska on jo mennyt ja luonto tuntuu pysähtyneeltä, mutta kunnon talvi antaa vielä odottaa itseään. Varmaan sitten talven liukkailla kiroilen huonoa keliä, mutta nyt kaipaisin lunta valaisemaan kaamosta. Toisaalta on tosi kivaa, kun on lämmintä ja maa on sula, mutta voi miten tämä pimeys uuvuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän minäkin, että kaipaan lunta, vaikka toisaalta ulkoilua helpottaa kovasti se, kun lunta ei ole. Nyt vain tuntuu siltä, että kaikki valo katoaa johonkin, ja pimeys tosiaan uuvuttaa.
      Voimia marraskuun selättämiseen!

      Poista
  2. Helsingissä meitä on hemmoteltu täydellisillä lenkkisäillä. Hämärä toki laskeutuu liiankin aikaisin mutta tällaisena yöjuoksijana se tavallaan sopii mulle.

    Mahtavaa, että sait kiskotuksi itsesi lenkkipolulle. Hienosti sulla näyttää juoksut sujuvan. Nostan hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos valon vähäisyys ei haittaa, ovat säät tosiaan aika mainiot lenkkeilyyn.
      Kiitos kannustuksesta - se tulee tarpeeseen! :)

      Poista

Lähetä kommentti