Kohti uutta nousua

Harmaata on. Ja vetistä. Ja liukasta.
Kiitos kaikille tahmeaa tammikuutani kommentoineille kannustavista ajatuksista. Ne tulivat tarpeeseen.

Helmikuu on alkanut alkuvuotta paremmissa merkeissä. Olen käynyt lenkillä muutamaan otteeseen, ja eilen juoksin hieman yli kymmenen kilometriä. Suurena apuna oli lenkkikaveri, jota ilman tuskin olisin kaksinumeroista kilometrimäärää saavuttanut. Oli mukavaa juosta ja jutella, ja kilometrit taittuivat mukavasti.

Lopulta kävikin niin, että helmikuun ensimmäisellä viikolla tuli jo juostua enemmän kuin koko tammikuussa yhteensä. Olen iloinen erityiseksi siksi, että nyt on taas palannut mieleen, kuinka hyvää liikkuminen tekee mielelle.

Kävi myös niin, että paukkupakkaset vaihtuivat suojasäähän ja jäisiin teihin. Tänä aamuna lyhyellä, keveällä lenkillä kului turhan paljon energiaa siihen, että varoin liukkautta. Niinpä tilasin itselleni nastalenkkarit nettikaupasta, koska tuntuu, että en ehdi missään välissä kauppaan ostoksille. Saapa nähdä, istuvatko kengät lainkaan - onneksi palautusoikeus on olemassa, jos huonosti käy. Joka tapauksessa postia odottelen nyt innolla.

Kommentit

  1. Mä olen todennut muuten sen, että joskus on tahmeaa ihan siksikin, että kroppa on väsynyt tai hiukan ylivirittynyt, eikä sitä välttämättä itse silloin tajua. Välillä lepo tai vähäisempi treeni tekee hyvää, ja sitten jaksaa taas. Tsemppiä helmikuun treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta. Monesti olen huomannut, että suunnittelemattomat tauot ovat keventäneet askelta, vaikka toisin luulisi.

      Poista

Lähetä kommentti