Mittaamisen mielekkyydestä

Sykevyö - uskollinen ja joskus niin ärsyttävä ystäväni.
Omien juoksusuoritusten mittaaminen on kiinnostavaa. Samalla se on - ainakin joskus - raivostuttavaa. Joskus mittaaminen myös vie huomion itse juoksemisesta mittarin tuijottamiseen, eikä välttämättä tule mietittyä, miltä itsestä tuntuu, kun keskittyy tuijottamaan sykelukemia ja nopeuksia. Toisaalta tuntuu, että on tärkeää saada omista suorituksista dataa, jota voi verrata aiempiin vastaaviin suorituksiin. Joskus käy mielessä: juoksinko lainkaan, ellei juoksusta ole mitattua tietoa saatavilla?

Hesarin Juoksublogin jutussa Mitä treenistä kannattaa mitata? Ei välttämättä juuri mitään pohditaankin, tarvitseeko juoksija välttämättä mittareita ainakaan joka kerta. Jutun mukaan varsinkin aloittelijalle riittää, kun mittaa lenkin keston, ehkä pituudenkin. Kestoa voi mitata yksinkertaisesti kellon avulla ilman erikoisempia härpäkkeitä. Myös vauhtia voi mitata lenkin keston ja pituuden avulla, eikä sykettäkään ole välttämätöntä mitata mittarein, vaan rasittavuutta voi arvioida sen mukaan, pystyykö juostessa puhumaan.

Minä seuraan omaa sykettäni aktiivisesti. On kuitenkin tilanteita, jolloin mittaaminen itsessään on aiheuttanut sykkeen nousua ja ärtymystä. Polar Loopin kanssa on käynyt useamman kerran niin, että syketiedot eivät lopulta ole tallentuneet mihinkään. Joskus on sattunut niin, että syke vaihtelee niin hurjasti, että perässä ei pysy, ja maksimilukemat ovat käsittämättömiä. Näin kävi viimeksi maanantain lenkillä, jonka sykekäyrä kertonee enemmän kuin tuhat sanaa:

Kummallista sykekäyrää. Punainen osoittaa siis sykettä.
Kyllä hermostutti, kun syke vaihteli jatkuvasti ja maksimisykkeeksi mittari näytti niinkin hurjan lukeman kuin 225. En tiedä, mistä moinen johtui - oliko sykevyö liian löysällä/tiukalla vai oliko elimistöni todella noin hurjassa tilassa. Henkisesti olisin kuitenkin päässyt helpommalla, jos olisin jättänyt mittarin kotiin ja keskittynyt lumiseen maisemaan, askeltamiseen ja olooni, joka tuntui hyvältä aina niin kauan, kunnes vilkaisin mittaria.

Ehkä pitäisikin välillä jättää mittarit kotiin ja keskittyä tunnustelemaan omaa oloa. Häviäisinkö mitään, jos en aina tunnollisesti mittaisi suorituksiani ihan joka kerta?

Tuo Juoksublogin alkuperäinen juttu kannattaa lukea kokonaan, jos aihe kiinnostaa!

Kommentit

  1. Mulla on sykevyö toistaiseksi naftaliinissa. Turhan usein mulla tulee vastaavanlaisia sykepiikkejä, kuin sulla tuossa kuvassa. Piikit ovat juostessa jääneet huomaamatta, mutta sykeraportti on näyttänyt lenkin jälkeen muuta.

    Matka ja vauhti ovat mulle tärkeitä ominaisuuksia. Virtual Partner -ominaisuus on hyvä, jos haluaa pitää vaudin tasaisena, muttei halua jatkuvasti tiirailla kellon näyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muillakin on sykepiikkejä, etten ole ainoa.
      Mikä on Virtual Partner? Nyt alkoi kiinnostaa!

      Poista
    2. Garminissani on Virtual Partner -ominisuus. Asetan tavoitevauhdin tietyksi. Näytöllä näymme molemmat, minä ja virtuaalijuoksukaverini. Siitä näkee suoraan olenki edessä vai jäljessä ja kuinka paljon. Muistaakseni siihen saa myös hälytysäänet. En viitsi käyttää niitä, sillä yksin yöllä juostessani säikähdän niitä.

      Maratoneilla on muuten hermostuttavaa, kun juoksijoilla on älyvempaimissaan hälytykset päällä. Kaikkialta kuuluu piip piip. Aargh!

      Poista
    3. Kuulostaa hyvältä! Minulla laitteena tosin on Polar, en tiedä onko siihen saatavilla vastaavaa.
      Voin kuvitella, että hälytykset aiheuttavat ärsyyntymistä maratonilla! Puhelinäänet ärsyttävät joskus töissäkin, kun piippailua kuuluu siellä täällä jatkuvasti.

      Poista
  2. Voi että, kun pääsisikin joskus siihen tilanteeseen että tunnistaa omat juoksuvauhtinsa ja hyvän sykealueen, niin mieluusti jättäisin mokomat romut kotiin! Ainakin minulla syke heittelee, ja matkan mittaaminen kännykän appsilla on epäonnistunut useammin kuin kerran. Että siinä mielessä on ihan varmasti totta että pelkkä tavallinen kello riittäisi lenkille apuvälineeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Minä olen todella surkea arvioimaan juoksuvauhtiani "perstuntumalla" ja usein käy niin, että kun suunnittelen juoksevani tiettyä vauhtia, kaahotan lujempaa niin, että olen lopulta aivan puhki. Ja lenkin piti olla korkeintaan vauhtikestävyyttä... Oppimisen ihmettä odotellessa. :)

      Poista
  3. Mulla on usein GPS-kello matkassa, jolla mittaan matkaa ja vauhtia. Pääasiallinen mielenkiinnon kohde on juurikin matka. En seuraa juuri sykkeitäni, vaan teen lenkin ehkä enemmänkin tuntuman mukaan, ja mielestäni hengityksen laatu on riittävän hyvä mittari. Muutoinkin toki olen enemmän oman kehon kuuntelija, ja joskus olen tuntenut vain turhaa ahdistusta sykemittareista. Toki jos haluaisi erityisen hyvin kehittyä, olisi varmastikin järkevää tutustua omiin sykealueisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tänään lopetin sykkeen seuraamisen kesken kaiken, sillä lukemat olivat hurjia: hetkessä nousua vaatimattomat sata pykälää, joukossa yli kahdensadan lukemia. Sykemittari siis aiheutti minullekin vain ahdistusta, joten päätin juosta oman fiiliksen mukaan. Ehkä pitäisi yrittää luottaa siihen, että kehitystä tapahtuu, vaikkei sykettä haukan lailla vahtisikaan.

      Poista

Lähetä kommentti