Muistojen verestämistä ja kisajännitystä

Hevosen selässä!
Pitkäaikainen suunnitelma muuttui todeksi eilen, kun kapusin viimein hevosen selkään. Olen ollut todellinen hevostyttö lapsena ja nuorena, mutta ratsastus on jäänyt vuosiksi ja vuosiksi, vaikka mahdollisuuksia hevosteluun olisi ollut hyvinkin lähellä. Lapsistani kaksi harrastaa ratsastusta, toinen varsin aktiivisesti ja tavoitteellisesti, mutta minun roolini on hevosharrastuksessa pitkään ollut toimia kuljetus- ja maksuvastaavana.

Kylläpä oli kivaa pitkästä aikaa ratsastaa! Totesin, että eivät vanhat perustaidot ole mihinkään kadonneet, vaan hevosen selässä oleminen tuntui luontevalta ja mukavalta. Tosin aika nopeasti huomasin sen, että jaloissa alkoi meno tuntua - reidet muistuttelevatkin tänään, että jotain tavallisesta poikkeavaa tuli eilen tehtyä. Reisilihakset joutuivatkin tekemään töitä eri tavalla kuin normaalissa arjessa.

Muutenkaan ratsastus ei ole mikään pilipaliurheilulaji, vaan esimerkiksi keskivartalon lihasten on oltava kunnossa, jotta istunta pysyy kovemmassakin menossa hyvänä. Niiden, jotka pitävät ratsastamista vain istuskeluna hevosen selässä, kun eläin tekee kaiken työn, kannattaa käydä lajia joskus kokeilemassa.

Huomenna on edessä elämäni toinen kymmenen kilometrin juoksukilpailu. Hieman jännittää, sillä valmistautuminen ei ole ollut kovin suunnitelmallista, mutta käynpähän testaamassa, millaiseen aikaan kympillä pääsen. Jospa ratsastaminen toi kisaan hyvän viimeistelyn?

Kommentit

Lähetä kommentti