Hiihtokausi alkoi

Vaikka lumet ovat kovaa vauhtia katoamassa lämpöasteiden ja vesisateen myötä, sain tänään aloitettua hiihtokauden. Suuntasimme Kannonkoskelle ensilumenladulle kokeilemaan luistoa, jota kyllä löytyi omiksi tarpeiksi.

Piispalan ensilumenlatu on noin kilometrin mittainen lenkki, josta yksinkertaistettuna toinen puolisko on ylämäkeä ja toinen alamäkeä. Jäinen alusta aiheutti sen, että kovin nautinnolliseksi hiihtelyä ei voi kutsua: ylämäessä piti auttaa käsivoimin, ettei liukunut alaspäin, ja alamäessä taas piti jarrutella, ettei vauhti kasvanut liian suureksi.

Sääolosuhteillehan ei mitään voi. Muuten latu oli kyllä erittäin hyvä ja oli kivaa päästä suksille pitkästä aikaa. Kilometrejä kertyi vain kolme, mutta syke ehti tuossakin matkassa käydä aika korkealla. Itse asiassa tuli tehtyä suunnittelematon intervalliharjoitus, kun syke nousi aina ylämäessä ja laski alamäessä kymmeniä pykäliä.

Toivottavasti lunta saadaan pian lisää niin, että laduille pääsee vähän pidempääkin lenkkiä kiertämään!
Kolmosen ja vitosen lenkit olivat vielä vain haaveissa.

Kommentit

  1. Täällä myös yksi joka odottaa lumentuloa ja hiihtokelejä. Viime vuonna ehdin vain kerran joten tänä voisi vaikka tuplata määrän.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin kävi minulle viime vuonna. Voisin asettaa saman tavoitteen kuin sinä! :D

      Poista
  2. Mä ehdin kertaalleen hiihtämään viime viikolla ja oli niin nautintoa!! Lumet takas ja äkkiä ;)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Meillä sataa parhaillaan räntää. Jospa tuo muuttuisi lumisateeksi. :)

      Poista

Lähetä kommentti