Perjantaipitkis uusissa maisemissa

Lakeudenristi.
Perjantai 13. päivä kului vähän tavallista poikkeavissa tunnelmissa: ensin töitä junassa, sitten saapuminen Seinäjoelle, missä jäi mukavasti aikaa viikon pitkikselle ennen kuin työt taas illalla jatkuivat. 

Punainen tupa.

Kotona arvoin, pakkaanko laukkuun mukaan nastalenkkarit vai tavalliset. Päädyin ensin mainittuihin, varmuuden vuoksi. Perillä kuitenkin totesin, että tavallisillakin olisi pärjännyt, kahdesta syystä: 1) Seinäjoella lunta onkin selvästi vähemmän kuin meillä kotona. 2) Kevyen liikenteen väylät oli hiekoitettu hyvin.

Joen varrella.
Olipa rentouttavaa hölkätä ihan rauhassa reilut kaksitoista kilometriä, kun oli aikaa! Ei tuntunut, että pitäisi kiirehtiä johonkin, vaan olo oli kepeä, mieli mukavan rauhallinen. Sää oli harmaa mutta ei liian kylmä, seinäjokinen jokivarsi miellyttävä ympäristö, joskaan kauan siitä en päässyt nauttimaan, kun väylä joen vierellä päättyi.

Lenkin jälkeinen ateria - nam!
Ja mitä luksusta: lenkin jälkeen suihkun kautta hotellin ravintolaan syömään! Mainio aloitus viikonlopulle.

Kommentit