Viikko 33/2017

Suloinen elokuun aamu.
Tästä viikosta muodostui toinen peräkkäinen viikko, kun tuli liikuttua kohtuullisen runsaasti omien mittareideni mukaan. Aikaa lenkkeilylle löytyi mukavasti, vaikka välillä pitikin hieman sovitella. Keskiviikon ja torstain PK-lenkkien oheen vaihtelua toivat maanantain ja perjantain VK-lenkit.

Perjantain lenkkiin sisällytin kolmen minuutin vetoja, joita ajattelin alkuun tehdä kiristyvinä. Vaihteleva maasto kuitenkin aiheutti sen, etten aivan tavoitteiseeni päässyt (keskivauhdit 6:00, 6:12, 5:37, 5:58, 5:18 ja 5:32). Erityisesti toisessa vedossa näkyy kohtuullisen pitkä ylämäki. Harjoitukseen olen kuitenkin kaiken kaikkiaan tyytyväinen, juoksu tuntui hyvältä.

Lauantai oli reissupäivä, joten liikunta jäi vähiin. Sunnuntaina tein jalka- ja coretreeniä 25 minuutin verran, mutta muutoin päivä kului suurelta osin lapsen jalkapallokentän laidalla. Sykkeen saa nousemaan katsomossakin, kun jännitys kohoaa!

Valoa ja vehreyttä.

Viikon juoksukilometrisaldoksi kertyi tällä kertaa 33.17. Kolmekymmentä kilometriä täyttyi jotenkin helposti, eikä viikko kokonaisuutena tuntunut mitenkään erityisen raskaalta.

Joka tapauksessa nyt on takana kaksi hieman raskaampaa viikkoa, joten tämän alkaneen viikon otan kevyemmin.

Perjantain lenkillä nähtyä.

Tässä vielä koostettuna viikon liikkumiset:
  • Maanantaina VK-lenkki 1:27:09, 12.95 km. Keskisyke 165. Lisäksi kävelyä 1 km.
  • Tiistaina kävelyä 3.7 km ja venyttelyä 23 minuuttia.
  • Keskiviikkona PK-juoksu 48 minuuttia, 6.16 km. Keskisyke 136. Ensimmäiset 15 minuuttia kevyesti PK1-alueella.
  • Torstaina PK-juoksu 45 minuuttia, 5.78 km. Keskisyke 138.
  • Perjantaina VK-juoksu vedoin 57:20, 8.28 km. Keskisyke 156.
  • Lauantaina lepoa: kävelyä 2 kilometriä.
  • Sunnuntaina jalka- ja core-treeni, 25 minuuttia.

Kommentit