Matti Riekki: Raskas askel

”Juoksijuus onkin ennen muuta henkinen tila. Se patistaa ulos sateeseen tai pakkaseen kun muut lepuuttavat vällyjen välissä. Se hiertää kuin epäsopiva juoksukenkä etelänlomallakin, kun pitäisi nauttia auringossa makaamisesta. Silti juoksijuus korjaa enemmän kuin hajottaa.”
Matti Riekki:
Raskas askel
(Like 2017)
166 sivua
Matti Riekki on Inferno-lehden pitkäaikainen päätoimittaja, joka eräänä krapula-aamuna päätti suunnata juoksijan tielle. Tuon vuonna 2008 tehdyn päätöksen jälkeen Riekki on juossut useita maratoneja ja lisää on luvassa, sikäli mikäli haaveet toteutuvat. Matkaansa krapula-aamusta lenkkiteille Matti Riekki kuvaa kirjassaan Raskas askel*.

Kirjassaan Riekki tarjoaa rouhealla tyylillä höystettyjä ohjeita siitä, miten juoksuharrastuksessa pääsee liikkeelle. Neuvoja löytyy niin harjoittelun rytmityksestä kuin varusteistakin, juoksun hyödyistä ja juoksijan terveydestä. Mitään järisyttävää uutta Riekki ei kirjassaan tarjoa vaan vinkit ja neuvot ovat tuttuja monesta muustakin juoksukirjasta. Toisaalta Raskas askel on antoisa, jos kaipaa maanläheistä lähestymistapaa ja kannustusta. Riekki avaa omia kokemuksiaan ja tekee selväksi, ettei hän ole luonnonlahjakkuus:
Kokonaisuutena ajatellen juoksuharrastus on ollut minulle melkoista pään seinään paukuttamista. Tasoni on kehittynyt verrattain hitaasti, ja vuosi toisen jälkeen on tuntunut, etten kehity lainkaan.

Parhaimmillaan kirja tarjoaakin rohkaisua juoksijalle, joka kokee junnaavansa paikoillaan tai edistyvänsä pikkuriikkisin, suorastaan huomaamattomin, askelin (kuten minä). Tai mikä vielä parempaa, saattaapa Riekki onnistua innostamaan lenkille sellaisenkin, joka ei ole lenkkareita vuosikausiin jalkaansa sovitellut.


Kirjan alaotsikko on Kertomus juoksijan synnystä, ja se ohjasi ennakko-odotuksiani suuntaan, jonka myöhemmin totesin vääräksi. Odotin enemmän henkilökohtaisuutta mutta sain pikemmin juoksuoppaan, jossa on mausteena kirjoittajan omia kokemuksia. Onneksi kirjan loppuosa kuitenkin pelasti paljon: Riekin kertomukset omista maratonkokemuksista ovat mielestäni kirjan ehdottomasti parasta antia.

Helsingin Sanomien haastattelu Matti Riekistä löytyy täältä. Kirjan ovat lukeneet myös Jussi Mäntysaari, Henna ja Marja-Liisa.

Kommentit

  1. "Juoksijuus on henkinen tila" -> laittaa toteamaan, että ehkä minäkin voin tituleerata itseäni juoksijaksi. Lauantain puolimaratonin jälkeen meni pari päivää palautellessa, sitten olin salilla treenaamassa, teatterissa, siskon luona Helsingissä yökylässä... En siis ole juossut yhtään metriä sitten viime lauantain, mutta joka päivä se on mielessä. Joka päivä mietin eri lenkkireittejä, on kovin malttamaton olo. Huominenkin on täynnä ohjelmaa, mutta lauantaina pitäisi olla aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua jäi kiehtomaan tuo ajatus myös. Kyllä ihan varmasti voit itseäsi tituleerata juoksijaksi! Ei kai siihen tarvita aikarajoja tai muitakaan mittareita? Riittäisikö se, että juokseminen on itselle tärkeä osa elämää?

      Poista
    2. Nimenomaan. Juoksijalla juokseminen on osa elämää, mutta ei jatkuvaa naama irvessä suorittamista. Juoksijuus on mielentila :)

      Poista
    3. Aiemmat juoksuyritykseni (kuten varmaan monella muullakin) kaatuivat aina tuohon naama irvessä suorittamiseen - kuvittelin, että pitää juosta kovaa ja pitää tuntua pahalta. Eihän sellaista kukaan kauan jaksa. Parasta on, kun saa hyvän otteen ja menee vain liikaa miettimättä ja varsinkin puristamatta.

      Poista

Lähetä kommentti