Retkellä Slovakiassa

Polku vie solaan.

Terveisiä Slovakiasta! Työmatka vei toistamiseen minut maahan, jonka luonto onnistuu yllättämään. Kun keväällä siirryttiin hetkessä parinkymmenen asteen lämmöstä lumiseen vuoristoon, päästiin nyt retkelle Dieryn solaan, jossa henkeäsalpaavat maisemat yhdistyivät välillä jopa pelottavaan reittiin kallioiden ja vuoristopurojen keskellä.


Diery sijaitsee Malá Fatran vuoristossa, ja vuoristossa tosiaan huomaa kulkevansa, kun reitille lähtee. Paikoin kallioon on rakennettu portaita, jotta nousu käy hieman helpommin, paikoin on vain kiivettävä ja yritettävä löytää kalliosta pitäviä kohtia.


Ihailtavaa matkan varrella riitti useammankin matkan edestä. Solia, komeita kallioita, puhdasta vuoristovettä kuohuvia puroja ja jokia, kiviä, vuoristoa, puita syysväreissään... Kaiken keskellä ei voinut muuta kuin huokailla, miten kauniita kolkkia tähän maailmaan mahtuukaan.


Sää ei ollut retkelle aivan suosiollinen. Edellispäivien sateet ja ajoittaiset sadekuurot aiheuttivat sen, että sekä kalliot puista pudonneine lehtineen että saviset maastot olivat paikoin todella liukkaita. Varovainen sai olla, joten matkanteko vei aikaa.

Kengät ja housut joutivat pesuun reissun jälkeen. Mutaa oli mahdotonta välttää: paikoin reitti oli suoranaista mutavelliä lukuisien kulkijoiden jäljiltä.


Korkeita paikkoja pelkääville Dieryn solaa ei voi suositella. Kun tikapuut kurkottavat kohti korkeuksia ja kaukana alla kuohuu vesi, saattaa vahvahermoisempikin päättää, että alas ei kannata katsella.


Slovakialaiset itse tuntuvat olevan kovahermoista kansaa. Lauantaipäivänä retkelle oli sateesta huolimatta päätynyt useampi seurue, ja mukana oli kantorepuissa jopa pieniä vauvoja.


Kuuden kilometrin reittiin saimme kulumaan yli kaksi ja puoli tuntia. Kiirettä emme pitäneet, mutta toisaalta ei olisi voinutkaan, sillä paikoin maasto oli niin haastavaa, että hosuminen olisi tuonut vain ongelmia.

Paikoin taas piti vain pysähtyä hengittämään syvään ja ihailemaan maisemia. Vehreää kauneutta ja jylhää komeutta riitti ihasteltavaksi.

Retkihaasteesta kuittaan kohdan 41. Retki luontokohteeseen, jossa ylität sillan.

Kommentit

  1. Upeita maisemia! Ruskaa sielläkin näemmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemissa riitti kyllä ihasteltavaa! Ruska lisäsi kauniisti värikirjoa.

      Poista
  2. Onpa upean näköistä! Oli varmasti hieno reissu.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä! Slovakia on varmaan monelle suomalaiselle melko vieras, mutta uskallan sitä matkakohteeksi kyllä suositella.

      Poista

Lähetä kommentti