Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Viikko 4/2018: paukkupakkasta ja kankeat jalat

Kuva
Viikko alkoi senlaatuisissa pakkaslukemissa, että mietin jo, josko sittenkin vetäytyisin sisätiloihin teekupposen ääreen sen sijaan, että suuntaisin narskuvaan pakkaseen ulkoilemaan. Koska tiesin, että ihan hirveän montaa hyvää lenkkiajankohtaa ei viikosta ollut löytymässä, päätin pakkasesta huolimatta lähteä lenkille maanantaina. Pakkasen takia tyydyin kevyeen ja lyhyeen lenkkiin.

Viidentoista pakkasasteen kylmemmälle puolelle painunut elohopea aiheutti sen, että pukeutuminen oli tällä kertaa varsinainen taiteenlaji: Alaosassa polviin asti ulottuvat sukat, kolmet housut ja säärystimet. Yläosassa lyhythihainen paita, kaksi pitkähihaista paitaa ja kaksi takkia. Ylimmässä kerroksessa kaksi pipoa. Ehkä hieman yliammuttua, mietin itsekseni, mutta eipä loppujen lopuksi ollut. Lämmin tuli muttei liian kuuma.

En tiedä, miksi maanantaiaamuna jalat olivat epätavallisen kankeat. Pohkeet tuntuivat puupökkelöiltä ison osan matkasta, eikä meno todellakaan ollut letkeän leppoisaa. Siksi ja siitä h…

Viikko 3/2018: juoksemista pakkasessa ja yöllä

Kuva
Kiireinen viikko, taas kerran. Lapsenhoitosäätöä, tiukkoja aikatauluja ja kalenterirumbaa. Onneksi kuitenkin aikaa myös liikunnalle ja yhdessäololle sekä erilaisille elämyksille.

Viikko alkoi minulle epätavallisella yöjuoksulla, josta enemmän täällä. Tiistaina juoksin pitkän VK-lenkin ystäväni kanssa ja kuittasin samalla Juoksuhaasteesta kohdan 10. Lenkkeile kaverin kanssa tai osallistu yhteislenkille. Vaikka alussa pakkanen, johon yhdistyi vinkuva viima, tuntui karmealta ja ensimmäiset kilometrit  melko raskailta, sujui lenkki kuitenkin mukavan leppoisasti, kun oli juttuseuraa eikä tullut liikaa keskityttyä omiin tuntemuksiin. Jutustelusta huolimatta syke pysyi mukavasti VK1-alueella, puolisen tuntia PK-alueellakin.

Torstain lenkki olikin sitten kohtuullisen ärsyttävää vääntöä. Syke pomppi ja jouduin ajoittain kävelemään saadakseni lukemia alas. Kuvaavaa on, että perjantaina hieman mäkisemmällä reitillä keskisyke oli kuta kuinkin sama ja keskivauhti kovempi.

Viikonloppu kului koulut…

Yöjuoksua

Kuva
Maanantaina oli hieman epätoivoinen olo. Aamulla olin herännyt kello 5:30 ja tiedossa oli valvomista yli puolen yön, sillä tytär palasi kotiin reissusta ja bussi saapui kello 00:40. Normaalisti olen tuohon aikaan nukkunut jo hyvän tovin, ja iltaviiden maissa tuntui siltä, etten millään jaksa pysyä hereillä enää tuntikausia. Nukkumaankaan en halunnut mennä, sillä huonounisena olisin todennäköisesti valvonut bussiasemareissun jälkeen loppuyön.

Odotteluaika olikin sitten hyvä käyttää hyödyksi Juoksuhaastetta edistämällä. Haasteen kohta 32. Juokse yöllä toteutui nopeammin kuin arvasinkaan!

Lähdin liikkeelle kymmenen maissa. Tiedän, että joillekin se on vasta alkuiltaa mutta minulle yö. Puhumattakaan siitä, kun palauduin kotiin yhdentoista jälkeen: se vasta yötä olikin. Koiranpentu ei onneksi kellonajoista välitä vaan oli iloisena vastassa, kun kotioven avasin.

Pakkanen tuntui hyytävältä varsinkin, kun tuuli navakasti varmaan jostain Siperian perältä. Trikoopipo olisi saanut olla paksumpa…

Viikko 2/2018: Pakkasta ja pitkistä

Kuva
Viikko ei alkanut kovin myönteisissä merkeissä, kun maanantaiaamuna mieli oli ärtynyt ja tikkuinen. Koko eteen levittäytynyt viikko tuntui ylivoimaiselta eikä mikään oikein miellyttänyt.

Mikä siis avuksi? Tietenkin juoksu ja ulkoilma!

Aloitin juoksuviikon räväkästi vetotreenillä. Kymmenen minuutin alkuverkan jälkeen tein kuusi kolmeminuuttista vetoa kahden minuutin palautuksilla. Hidasta loppuverkkaa tuli yhteensä reilut kaksitoista minuuttia. Vetojen keskivauhdit olivat 6:07, 5:47, 5:32, 5:53, 5:36 ja 5:39. Olen vauhteihin tyytyväinen, sillä maaston vaihtelu vaikutti niihin väkisinkin ja kahteen viimeiseen vetoon osui jonkin verran ylämäkeä.
Juoksuhaasteen kohta 1. Juokse pakkassäällä tuli kuitattua viikon alkajaisiksi.


Tiistaina palauttelin kevyellä PK-lenkillä, edelleen pikkupakkasessa, ja torstaina oli pitkästä aikaa pidemmän lenkin vuoro. Tunnin ja kolmen vartin lenkillä ei vauhti todellakaan päässyt päätä huimaamaan, sillä kilometrejä kertyi vain kolmetoista. Mutta tulipahan na…

Viikko 1/2018: juoksuhaaste on korkattu

Kuva
Vuosi 2018 on saatu nyt käyntiin. Käyntiin on saatu myös Taivaanrannan juoksija -blogin Juoksuhaaste 2018, josta sain kuitattua vuoden ensimmäisellä viikolla kaksi kohtaa.

Alkuviikko meni levon merkeissä. Uudenvuodenyön valvominen teki olon maanantaina niin laiskaksi, etten jaksanut liikuntaa oikein ajatellakaan. Tiistai puolestaan kului aika lailla kokonaan autossa, kun kävimme hakemassa satojen kilometrien päästä koiranpennun perheeseemme. Levon merkeissä meni keskiviikkokin, kun vauva-arjen aloittaminen pennun kanssa vei yöunet eikä voimia juoksemiseen oikein ollut.

Torstaina oli vihdoin aika vuoden ensimmäisen lenkin. Todella hidas eteneminen maistui eikä tuntunut vaikealta pitää vauhtia maltillisena.
PK 1:08:04, 8.03 km. Keskisyke 134, keskivauhti 8:11. Juoksuhaasteen kohta 15. Juokse vähintään tunnin ajan sellaista vauhtia, että pystyt puhumaan puuskuttamatta.

Perjantaina aikaa oli alle tunnin lenkille, joka sekin sujui PK-vauhdilla, tosin hieman edellispäivää vauhdikkaammin.
P…

Kohti uutta vuotta

Kuva
Vaikka viime vuonnakaan asettamani tavoitteet eivät täysin toteutuneet, on suunnitelmien tekeminen ja tulevaisuuden ennustamisen yrittäminen niin mukavaa puuhaa, että kirjaan jälleen muistiin ajatuksiani siitä, mitä alkanut vuosi voisi pitää sisällään.
Juoksutapahtumiin osallistuminen.HCR 2018 on jo kalenteriin merkitty. Konsepti on muuttunut runsaasti viime kerrasta aina reittiä myöden, ja innolla odotankin, millainen Helsinki City Running Day on. Viimevuotiseen aikaan (2:15) toivon selvää parannusta. Muita juoksutapahtumia en ole vielä lukkoon lyönyt, mutta voi hyvinkin olla, että Pekan Pyrähdykseltä lähden jälleen hakemaan aikaparannusta, sikäli mikäli tapahtuma taas järjestetään. Myös Finlandia Marathon entisessä kotikaupungissani voisi olla tänäkin vuonna osa syksyohjelmaani.Aikatavoitteet. Kymmenen kilometrin ennätystäni yritän tänäkin vuonna parantaa: 55 minuutin alitus kelpaisi. Puolimaratonennätyksen toivon kirjautuvan alle 2:05-lukemiin.Kokonaismäärät. Vuonna 2017 tavoittele…

Vuosi 2017: miten meni omasta mielestä?

Kuva
Nyt, uuden vuoden ensimmäisenä päivänä, on hyvä kurkistaa juuri päättyneeseen vuoteen: Kuinka vuosi sujui? Miten tammikuussa 2017 asettamani tavoitteet toteutuivat?

Kokonaiskuva on, että vuosi sujui oikein hyvin. Kun 2016 koetteli monin tavoin, tarjosi 2017 vastapainoksi useita hienoja elämyksiä niin liikunnan saralla kuin muutoinkin. Vuoden juoksutapahtumista kirjoitin jo aiemmin täällä, joten niihin en kajoa enää.

Liikunnan suhteen vuosi käynnistyi hyvin. Liikuin monipuolisesti muistaen myös lihaskunnon ja kehonhuollon. Tammikuussa juoksukilometrejä kertyi 104 ja kuukauden merkkitapahtumiin kuului osallistuminen uimakouluun. Harmillista vain, että rintauinnin harjoitteleminen jäi haaveeksi, mutta ehkäpä saan asiaa tulevaisuudessa korjattua.


Helmikuussa pysyin edelleen sadan kilometrin kuukausitavoitteessani: juoksua kertyi 101.6 kilometriä ja muutenkin tuli edelleen liikuttua monipuolisesti. Helmikuuhun kuului se, että käveltyä tuli epätavallisen paljon.


Maaliskuussa olin flunssass…