Viikko 9/2018: melkein talvilomalla


Helmi-maaliskuun taitteessa vietettiin Keski-Suomessa talvilomaviikkoa. Minä en ihan täysin voinut lomailla mutta sain tehdä töitä kotoa käsin, joten aikaa jäi ulkoiluun ja pakkasen ihmettelyyn. Aamutunteja tuli käytyä tehokkaasti työntekoon, kun nelivuotias nukkui pitkään ja sain keskittyä rauhassa töihini. Samalla sain ihailla upeita auringonnousuja.


Liikunnallisesti viikko ei ollut runsas mutta monipuolinen ja aktiivinen kuitenkin. Maanantaina kävin peruskestävyyslenkillä ja sen päälle koiran ja lapsen kanssa kävelyllä; tiistaina oli vuorossa kahvakuulatreeni; keskiviikko meni kaupunkireissulla ja torstaina vietettiin aikaa pulkkamäessä ja nuotion äärellä, treenidataa ei torstailtakaan kirjautunut mihinkään. Mutta olipahan upea päivä, kun pakkaset viimein hellittivät ja aurinko helli!

Ladulla.

Perjantaina pääsin toista kertaa tänä talvena suksille. Kun pienempi väki oli pulkkamäessä, ehdin käydä miehen kanssa puolen tunnin sivakointilenkillä. Siihen päälle vielä hikinen mutta lyhyt hiit-treeni. Lauantaina kävin viikon toisella juoksulenkillä ja sunnuntain viettoon sisältyi niin kävelyä kuin hiihtoakin.


Tässä viikon liikunnat numeroin:
  • Maanantaina PK 40 minuuttia, 5.11. km. Keskisyke 135, keskivauhti 7:49. Lisäksi kävelyä 1.17 km.
  • Tiistaina kahvakuula 30:52.
  • Keskiviikkona ja torstaina lepoa, kevyttä ulkoilua.
  • Perjantaina hiihto 31:33, 4.03 km + kymmenen minuutin hiit.
  • Lauantaina PK 41:30, 5.51 km. Keskisyke 135, keskivauhti 7:32.
  • Sunnuntaina kävely
  • Juoksua yhteensä 10.62 km, hiihtoa 12.31 km, kävelyä 2.79 km, muuta treeniä 40:52 minuuttia.

Kommentit