Viikko 20/2018: puolimaratonviikko



Ihanasta keväästä tai melkein jo kesästä sai nautiskella myös HCR-viikolla. Liikuttua tuli melko maltillisesti, koska puolimaraton kolkutteli ovella, mutta ulkoilmasta ei onneksi tarvinnut pidättäytyä. Puolimaratonin alla juoksin vain kaksi kertaa mutta jollain tavalla liikuin päivittäin.

Maanantaina pyöräilin työmatkasta osia, yhteensä 5.63 kilometriä. Tiistaina oli vuorossa viikon ensimmäinen juoksulenkki. Vauhtikestävyysosuus tasan neljä kilometriä keskivauhdilla 5:58. Hieman turhan haastavan maaston valitsin lenkilleni, ja vauhtikin on tietysti sen mukainen. Verkat lisättynä matkaa kertyi yhteensä 7.18 kilometriä keskivauhdilla 7:03.

Keskiviikkona oli taas ohjelmassa työmatkapyöräilyä yhteensä 5.58 kilometriä, torstaina 7. Torstaina tein viimeisen PK-lenkin ennen puolimaratonia: 4.07 kilometriä taittui ajassa 33 minuuttia keskisykkeellä 129. Hyvin pysyi syke PK1-alueella ja tunne oli kevyt.

Perjantaina siirtymät pyörällä paikasta toiseen kerryttivät fillarimatkaa yhteensä 4.59 kilometriä. Lauantaina pyörän selässä taittui pieni pätkä: 2.2 kilometriä. Merkittävämpi liikuntasuoritus lauantaina oli tietenkin HCR, jossa puolimaraton taittui lämpimässä säässä aikaan 2:11:59. Tapahtumasta lisää täällä. Sunnuntai sujuikin sitten leppoisasti palautellessa: päivään sisältyi satunnaisia venyttelyjä ja rentoa ulkoilua.


Viikon mittaan juoksin yhteensä 32.53 kilometriä ja pyöräilin tasan 25 kilometriä. 

Kommentit