Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Nähtävyyskierros juosten

Kuva
Takaraivossa on kolkutellut Juoksuhaasteen kohta 36, tee nähtävyyskierros juosten. Minulla oli jo aika valmis suunnitelma sen toteuttamiseksi Jyväskylässä, mutta kun menin asiointimatkalle Viitasaarelle, joka on lapsuuteni ja nuoruuteni kotikaupunki, päätinkin tutustua nähtävyyksiin siellä. Samalla tulin tehneeksi pienen aikamatkan vuosien taakse ja toisaalta havainnoin, miten maisemat ovat vuosien varrella muuttuneet.

Lähdin liikkeelle Viitasaaren ABC-asemalta, joka lienee monelle ohikulkijalle kaupungin tutuin kiintopiste. Komealla paikalla asema Keiteleen rannalla onkin. Nelostien alitse suuntasin hieman etelään vanhan rautakaupan liepeille ja sieltä kiepautin keskustan suuntaan terveyskeskuksen ja kirkon luokse vievän risteyksen ohitse. Sekä kirkko että terveyskeskus ovat saaressa, josta pääsee keskustaan joko autotietä tai kevyelle liikenteelle pyhitettyä siltaa. Vanha kääntösilta on kauniisti entisöity asuun, joka on ajalta ennen minun lapsuuttani. Varsinkin talvi-iltoina valai…

Viikko 43/2018

Kuva
Parin hömpöttelyviikon jälkeen tuntui vihdoin järjelliseltä kirjoittaa taas viikkokatsaus. Viikolla 41 tein vain kaksi lenkkiä, joista toinen oli puolimaraton, viikolla 42 keskityin lomailuun ja juoksin vain kerran – aamulenkistä Anaheimissa lisää täällä.
Aivan täydellä teholla ei tämäkään viikko käynnistynyt. Maanantai meni puoliunessa, sillä palasimme kotiin syyslomamatkalta sunnuntai-iltana. Tiistainakin olo oli vielä tahmea aikaero- ja matkarasituksen vuoksi, mutta hain uutta puhtia kevyeltä lenkiltä ihanan kuulaassa syyssäässä. Edellisen lenkin ja tiistain lenkin välinen lämpötilaero olikin reilut kaksikymmentä astetta, kun kotimaisemissa lähdin liikkeelle vain muutaman asteen lämmössä. Olipas ihanaa taivaltaa rauhassa ja leppoisasti auringonvalon loisteessa, syyslehtien keskellä.
PK 1:24:04, 10,24 km. Keskisyke 135, keskivauhti 8:12.

Jet lag ei hellittänyt vielä keskiviikkonakaan, mutta aamun pirteä pikku pakkanen virkisti. Tein kevyehkön vauhtikestävyyslenkin: verryttelyiden k…

Aamulenkillä Anaheimissa

Kuva
Puolimaratonin jälkeen sain yllättävän monta päivää palautella. Jalat kävivät kovin kipeiksi ja vielä torstainakin tuntui siltä, että lenkille ei ole asiaa. 
Onneksi perjantaina kuitenkin olo oli sellainen, että pääsin kokeilemaan kevyttä aamulenkkeilyä lomamaisemissa. Olisi ollut ikävää jättää lenkkeily kokonaan väliin, sillä lomalla ja uudella seudulla liikkumisessa on oma viehätyksensä. Tuntuu, että jalan liikkuen ehtii nähdä tarkemmin kuin autoillessa. 

Tiedän, että Los Angelesissa olisi esimerkiksi upeita rantoja, joilla olisi ilo hölkätä. Lomakodistamme oli kuitenkin rannalle matkaa enkä todellakaan halunnut tuhlata aamuhetkiä autossa (ja ruuhkassa) istumiseen. Sitäkin ehdimme reissumme aikana harrastaa ihan riittämiin. 
Niinpä suuntasin lenkille suoraan loma-asunnon ovelta ja päätin kiertää lenkin, jonka arvelin olevan noin viisi kilometriä. No, yllätys ei liene se, että arvio heitti parilla kilometrillä ja lopulta taitoin Anaheimin aamussa hieman yli seitsemän kilometriä. 
Täy…

Puolimaraton Yhdysvalloissa

Kuva
Kun ihminen matkustaa ensimmäistä kertaa elämässään Yhdysvaltoihin ja keksii samalla reissulla osallistua puolimaratonille, on mahdollisuuksia moneen. Aikaerorasitus, aikainen lähtö, vieraat maisemat ja yksinäinen aamuyön ajomatka tapahtumapaikalle muodostivat yhdessä kombon, jonka äärellä mietin useampaan kertaan, olenko ihan järjissäni, kun a) lähden tällaiseen vapaaehtoisesti ja b) vieläpä maksan tästä huvista.

Mutta niin vain kaikki sujui hyvin. Sain kammettua itseni hereille kello kolme varsin helposti – osasyynä varmasti se, että sisäinen kelloni ei ollut ehtinyt vielä asettua Amerikan aikaan. Löysin tapahtumapaikalle ja sain jopa ajella sinne aika lailla omassa rauhassani. Sitä lystiähän Los Angelesissa ei yleensä ole tarjolla. Tapahtumapaikalla löysin kohtuullisen helposti naisen, jonka jaloissa olevasta pahvilaatikosta löysin oman osallistujakassini, joka sisälsi muun muassa kisapaidan, lippalakin ja hanskat. Päädyin viimein jopa oikeaan bussiin, joka kuljetti osallistujat l…

Viikko 40/2018: plääh

Kuva
Uusi viikko alkoi pitästä aikaa lenkillä, jonka pituuden sai kirjata kaksinumeroisella luvulla. Meno oli mukavan leppoisaa ja ilahduin siitä, että reitin mäkisyydestä huolimatta syke pysyi mukavasti peruskestävyysalueella. Aika tasan jakautuivat PK1- ja PK2-alueet, eikä erityisemmin tarvinnut jarrutella sykkeiden hillitsemiseksi.
PK 1:18:20, 10,27 km. Keskisyke 133, keskivauhti 7:37.
Lisäksi kävelyä pari kilometriä.

Tiistaina kävin parin kilometrin kävelylenkin lisäksi hieman maanantaita reippaammalla PK-lenkillä. Vauhti ei ollut kovin paljon edellispäivää kovempi mutta metsäautotie on alustaltaan sellainen, että juokseminen tuntuu aina raskaammalta kuin hiekka- tai asfalttitiellä.
PK2 40:00, 5,3 kilometriä. Keskisyke 139, keskivauhti 7:32.

Keskiviikko oli sitten leppoisampi päivä. Kävelin pari kilometriä mutta muutoin tuli lähinnä lepäiltyä – ja kiirehdittyä töissä.


Torstaiaamun aloitti ihana flow jooga, joka oli kyllä oikein mainio aloitus päivälle. Joogatunnin jälkeen kävelin pari…

Mennään metsään – ja kirjataan metsäkäynnit laskuriin!

Kuva
Vielä ehtii mennä metsään ja kirjaamaan metsäkäynnit ylös! Ylen Mennään metsään -laskurilla kerätään tietoa suomalaisten metsäkäynneistä: tarkoituksena on osoittaa, että me suomalaiset aidosti käytämme ja arvostamme maamme vihreitä keuhkoja. Tätä myötä halutaan nostaa esille jokamiehenoikeuksia ja saada ne Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle.

Tänä aamuna metsäkäyntejä oli kirjattu jo yli 330 000! Uskon ja toivon, että viikon loppuun mennessä määrä kasvaa vielä paljon.


Metsässä käymisiä voi kirjata laskuriin vielä tämän viikon sunnuntaihin eli 7.10. saakka. Voit merkitä kerralla kaikki käynnit, jotka olet tehnyt 24.9.–7.10., tai voit käydä kirjaamassa erikseen jokaisen metsäkäyntisi.

Kun olet jättänyt sivustolle metsäkäyntiesi määrän, voit myös kertoa, mistä syistä käyt metsässä. Sivustolla on myös kartta, josta näkee yksittäisten kuntien lukumääriä. Lisäksi voit tallentaa itsellesi muistoksi Menin metsään! -diplomin:

Minä olen siitä onnellisessa asemassa, että pääsen metsä…

Syyskuu 2018

Kuva
Syyskuu – luonnon värien juhla-aika. Lenkkeilijälle syyskuu tarjoaa yleensä todella hyviä mahdollisuuksia liikkumiseen, ja niin tänäkin vuonna. Sopivassa määrin sateita ja kosteutta, mukavan leutoja päiviä ja luonto kauniissa syysasussaan, siinä hyviä aineksia tähän vuodenaikaan!


Muutakin mukavaa kuin hyvää juoksusäätä syyskuuhun mahtui. Löysin varsin hyvin aikaa treenaamiselle ja sain vihdoin kiinni hieman tavoitteellisuudestakin. Yritin rytmittää viikkoja niin, että mukana oli sekä peruskestävyys- että vauhtikestävyyslenkkejä, palauttavaa treeniä ja lepoa sopivassa suhteessa. Parhaana viikkona treeniaikaa kertyi melkein yhdeksän tuntia ja juoksukilometrejä yli 40.

Yhteensä juoksin syyskuussa 127,4 kilometriä, kävelin 32,96 ja pyöräilin 49,69 kilometriä. Muita treenejä (kahvakuulailua, joogaa, pilatesta) kertyi yhteensä noin neljän ja puolen tunnin verran.


Hieman piti päätä hakata seinään syyskuussa(kin). Valon Kymppiä juostessa totesin karvaasti, että kymppiäkään ei huitaista tuost…

Viikko 39/2018: ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan

Kuva
Viikosta piti tulla viimeinen kovempi rykäisy ennen 14.10. juostavaa puolimaratonia. Toisin kuitenkin kävi. Maanantaina olo oli hieman tavallisesta poikkeava, mutta ajattelin, että kyseessä on vain lepoviikonlopun jälkeinen tahmeus. Suunniteltujen kilometrin vetojen sijaan päädyin kuitenkin lyhyeen peruskestävyyslenkkiin sekä kävelyyn.
PK2 31:13, 4,52 km. Keskisyke 145, keskivauhti 6:53.

Maanantai-iltana alkoikin sitten tuntua kurkussa karheutta, eli oikein ounastelin: en aivan ollut kunnossa. Tiistaille suunniteltu lenkki jäi kokonaan väliin. Sen sijaan keskityin ärsyyntymään olostani: Voiko olla jo toinen flunssa kuukauden sisällä? Onko pelkkä kurkkukipu syy olla liikkumatta? Niin kovasti olisin lenkille halunnut mutta väsynyt ja tympeä olo ajoi liikkumaan lähinnä sohvan ja jääkaapin väliä.


Keskiviikonkin lepäilin, vaikka tarkoitus oli juosta viimeinen pitkä lenkki ennen puolimaratonia. Lisäksi kiroilin hieman.

Torstaina rohkenin lyhyelle peruskestävyyslenkille, koska olo oli jo pa…