Helteinen HHM

Aamulla tyyni Töölönlahti.

Kävi, kuten etukäteen pelkäsin: Helsinki Half Marathon -päivän sää kävi helteiseksi, eikä asiaa paljon auttanut se, että lähtö oli aamulla puoli yhdeksältä. Jo lähtöä odotellessa oli lämmin, ja lämpö vain lisääntyi matkan edetessä.

Tiesin tietenkin etukäteen, että en ole mikään hellesään juoksija. Arvoitus kuitenkin oli, kuinka paljon kuumuus vaikuttaisi kuntooni, joten päätin lähteä melko rohkeasti liikkeelle ja katsoa, mihin kykenen. Ensimmäiset viisi kilometriä sujuivatkin varsin kevyellä fiiliksellä ja olo tuntui hyvältä. Viiden kilometrin väliaika oli 29.45.


Aika pian kuumuus kuitenkin alkoi vaatia veroaan. Jossain seitsemän kilometrin kieppeillä alkoi kuvottaa, hieman myöhemmin päässä humisi niin, että mietin jonkin aikaa ihan tosissani, että keskeytän. Hidastin vauhtia ja päätin katsoa, mitä tuleman pitää. Vielä en luovuttaisi.

Helle oli kova. Join sekä vettä että urheilujuomaa omista pulloistani ja huoltopisteiltä, mutta silti tuntui, että viilennystä olisi tarvinnut enemmän. Ennen ensimmäisen kympin täyttymistä juoksijoita oli katselemassa mies, joka piteli käsissään isoa lonkerotölkkiä. Vähällä oli, etten mennyt pyytämään huikkaa, vaikken edes pidä lonkerosta.

10 kilometriä täyttyi ajassa 1.03.44. Aika oli yllättävän hyvä suhteessa huonoon olooni, mutta toki vauhti oli hidastunut selvästi ensimmäiseen vitoseen verrattuna.


Kympin jälkeen olo oli hieman parempi, mutta vastentahtoisesti jouduin turvautumaan juoksun ja kävelyn vuorotteluun. Lohduttelin itseäni sillä, että eikös walk-run-metodi ole varsin trendikäs – tosin mistään systemaattisesta vuorottelusta ei ollut tietoakaan. Juoksin pätkiä sen verran kuin kykenin, kävelyyn vaihdoin heti, kun kuvotus alkoi ottaa valtaa. Sitä tapahtui usein.

Josssain kohtaa ohitin Työmaa-kyltin ja mietin, että on tämä kyllä yhdenlainen työmaa. Helteisen lauantaipäivän olisi kai voinut viettää toisinkin, mutta päätin tavoitella maaliin pääsyä maltilla. Ajalla ei olisi tänään mitään merkitystä, mutta halusin päästä maaliin – vaikka kävellen.


Viisitoista kilometriä täyttyi ajassa 1.37.52, eli vauhti oli hidastunut reilusti. Nopeuksille en kuitenkaan suonut ajatuksiani vaan ajattelin, että aikaa on. Tiesin, että pääsisin maaliin, vaikka eteneminen oli todella raskasta. Tiesin, että raskasta oli muillakin, ja todella ahdistavaa oli nähdä juoksijoita, joiden matka jäi kesken: ambulansseja, tippaletkuja, tien laidassa makaavia juoksijoita ja heidän auttajiaan oli reitin varrella useita. Kuumuus oli monelle liikaa.

Kahdenkymmenen kilometrin väliaikapisteellä olin ajassa 2.14.20. Töölönlahden tutut maisemat auttoivat, sillä tiesin, mitä oli vielä edessä. Tiesin myös, että maalialueella oli odottamassa kaksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä, ja se tieto siivitti minua kohti maalia. Ennen maalisuoraa joku nainen kannusti minua sanoin "anna mennä, kaunista juoksua", ja vieläkin ihmettelen, miten tuntemattoman kannustus voi auttaa niin paljon.

Maalissa olin ajassa 2.21.17. Viides puolimaratonini päättyi kaikista huonoimpaan aikaani, mutta sillä ei ole vieläkään mitään väliä. Tuntuu, että tällä kertaa juoksu oli todellista taistelua, jota kävin erityisesti pääni sisällä. Voitin itseni ja pääni sisällä huudelleen äänen, joka käski keskeyttämään. Tiedän, että kuntoni on parempi kuin mitä aika antaa ymmärtää, mutta ymmärrän entistä paremmin sen, että en todellakaan ole mikään hellesään juoksija. En ole koskaan ollut mikään auringonpalvoja, enkä viihtynyt auringonotossa edes silloin, kun auringonpaisteessa makaaminen oli vielä muodikasta.


Ajatukseni ovat edelleenkin niiden juoksijoiden luona, joiden matkan kuumuus katkaisi. Minun pelastukseni taisi olla se, että pahoinvointi nosti päätään heti, kun juoksin pidempään. Oli pakko hidastaa, sillä en yksinkertaisesti pystynyt juoksemaan. Moni muu pystyi etenemään äärirajoilleen ja päätyi ensiapuhenkilökunnan hoiviin. Toivon, että kaikki ovat toipuneet koettelemuksistaan hyvin.

Murheellista oli kuulla jälkeenpäin, että HHM:n juomahuolto ei toiminut vaan moni joutui jäämään hellesäässä ilman juomaa. Minulle näin ei käynyt, joskin jouduin juomapisteillä odottelemaan, että sain nestettä mukiin. Sillä ei kuitenkaan ollut minulle mitään merkitystä, sillä aikatavoitetta ei ollut.

Helteisen päivän ilta.

Vaikka join matkan aikana niin paljon kuin kykenin, onnistuin ilmeisesti kehittämään itselleni jonkinlaisen nestevajauksen. Illalla kärsin päänsärystä ja vielä sunnuntainakin olo tuntui hieman huteralta.

Helteinen puolimaraton osoitti, että yllätyksiä voi osua matkalle, vaikka kuinka valmistautuisi parhaan taitonsa mukaan. Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta opiksi tästäkin varmaan voi ottaa.

Kommentit

  1. Helteellä juokseminen on tosi raskasta. Hieno suoritus! Ja onpa makee tuo mitali! Jo sen takia kannatti käydä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteellä juokseminen tuntuu olevan tosiaan raskasta. Olen tällä viikolla yrittänyt totutella lämpöön PK-lenkeillä, mutta on sekin vaan hankalaa.
      Mitali on tosiaan hieno! Kannatti sen takia taapertaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Polar M400, kokemuksia

Kokemuksia Polar Loop -aktiivisuusrannekkeesta

XXL, ärtymyksen nostattaja